Mainos

Palohälytyksen jälkeen alkanut ampuminen aiheutti kaaoksen – 15-vuotias Kyle kyyhötti tunteja komerossa

1:01

Floridalaiskoulun oppilaat kertoivat paikallismedialle, että koulussa ollut palohälytys päättyi samaan aikaan kun ammuskelu alkoi. Tämä aiheutti kaaoksen, kun koulun 3 300 oppilasta oli rynnimässä käytäville mutta opettajat määräsivät heidät takaisin luokkiinsa.

16-vuotias oppilas Kyle Yeoward kertoi Reuters-uumistoimistolle, että viitisentoista muuta oppilasta piiloutui opettajan kanssa komeroon lähes kahden tunnin ajaksi ennen poliisin tuloa.

Yeowardin mukaan pääosa ammuskelusta tapahtui lukion ensimmäisen vuosikurssin oppilaiden tiloissa.

Koulussa oli pidetty jokin aika sitten kokous siitä, mitä tehdä, jos koulussa tapahtuisi ampumavälikohtaus.

Osa oppilaista ryhtyi lähettämään tekstiviestejä läheisilleen, koska pelkäsivät kuolevansa, CNN kertoo. Osa puolestaan alkoi ottaa kännykkävideota tapahtumista koululuokissa.

1:53

Oppilaat juoksivat koulurakennukseen

18-vuotias Nicole Baltzer kertoi CNN:lle, että hän oli trigonometria-tunnilla ja tunnin päättymiseen oli vain kymmenisen minuuttia, kun koulussa annettiin palohälytys.

Kun oppilaita alettiin evakuoida, Baltzer kuuli kuusi laukausta ja kaikki alkoivat juosta takaisin koulurakennukseen.

Poliisi kehotti Baltzeria laittamaan silmät kiinni, kun hän käveli ohi koululuokan, jonka ikkunat olivat rikki.

– Siellä ei ole mitään hyvää katsottavaa, Baltzer kertoi poliisin sanoneen hänelle CNN:n mukaan.

58:52

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.