Paljastus: Therese Johaug salasi jättiuutisen mieheltään ja perheeltään vuoden ajan

Therese Johaug voitti jälleen:"Sekunnit olivat puolellani" 0:55
Therese Johaug osasi toimia median kanssa.

Therese Johaug oli tehnyt päätöksen maastohiihtouransa lopettamisesta jo viime vuonna, mutta piti asian jopa mieheltään ja perheeltään vuoden ajan salassa.

Uransa viime keväänä päättäneestä Johaugista, 34, julkaistaan tämän kuun lopussa omaelämäkerta Therese Johaug – Hele historien (Therese Johaug – Koko tarina). Norjalaislegenda sanoo Dagbladetille, että hän "ei pidättele mitään hiihtourastaan ja siitä, mitä hänelle on tapahtunut henkilökohtaisesti ja kulissien takana".

Dagbladet kertoo, että Johaug pystyi suuresta mediapaineesta huolimatta pitämään asioita salassa uransa läpi. Norjalaislehti nostaa esimerkiksi, että Johaug oli tehnyt päätöksen uransa lopettamisesta jo vuoden 2021 MM-kilpailujen jälkeen, mutta ei kertonut asiasta kellekään seuraavaan vuoteen – ei edes perheelleen, ystävilleen tai miehelleen Nils Jakob Hoffille.

– En halunnut ihmisten puhuvan siitä, koska silloin se olisi vain vaikuttanut minuun tavalla, etten olisi pystynyt keskittymään työhöni kuten olisi pitänyt, Johaug perusteli.

Johaug jahtasi viimeisenä talvenaan kuumeisesti ensimmäisiä henkilökohtaisia olympiakultamitalejaan. Hän saavuttikin Pekingistä helmikuussa kolme henkilökohtaista kultaa.

Maastohiihdon normaalimatkoja varsinkin uransa loppuvuosina pääsääntöisesti suvereenisti hallinnut Johaug lopulta kertoi julkisesti uransa lopettamisesta maaliskuun alussa.

Lue myös:

    Uusimmat