Miten ennen treeniä oikeastaan kannattaisi syödä - vai kannattaako syödä ollenkaan?
Ateriarytmilläsi ei ehkä ole vaikutusta päivän aikana syömiisi kalorimääriin, mutta treenisuorituksen kannalta ruokailun oikea ajoittaminen on erittäin tärkeää. Nälkäisenä treenaaminen voi heikentää suoritusta huomattavasti ja aiheuttaa myös pahoinvointia. Toisaalta myös liian ison aterian syöminen ennen treeniä voi vaikeuttaa suoritusta. Mitä siis pitäisi syödä ja milloin?
Palaako rasva paremmin tyhjällä vatsalla?
Liikut sitten mihin tahansa aikaan päivästä, muista tehdä se noin 2-3 tuntia aterioinnin jälkeen. Tämä on paras aika täyttävälle aterialle. Ennen suoritusta voit kuitenkin tarvittaessa napata jonkun pienen välipalan. Ravitsemusasiantuntijoiden mukaan täydellinen treeniä edeltävä välipala pitää sisällään noin 200 kilokalorin edestä hiilihydraatteja ja proteiineja.
Siitä, kannattaako treenaamaan lähteä aamulla heräämisen jälkeen tyhjällä vatsalla asiantuntijat ovat hieman eri mieltä. Joidenkin eksperttien mukaan aamutreenit tyhjällä vatsalla ovat loistava apu laihdutukseen ja rasvanpolttoon. Toiset painottavat, että tyhjällä vatsalla liikkuminen ei tee hyvää terveydelle, sillä keholla ei ole tarpeeksi tärkeitä ravinteita liikuntasuoritukseen.
Tässä tapauksessa varmin tapa onkin kuunnella omaa kehoaan. Joillekin pieni aamupala ennen treeniä voi olla hyödyllinen, kunhan suuremmat puuroannokset ja omeletit jättää suorituksen jälkeen syötäviksi. Jos tavoitteenasi on painonpudotus, voi aamutreenaamisesta tyhjällä vatsalla olla enemmän hyötyä.
Lähde: Fitsugar
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää