Pakolaiskiintiö kuumensi tunteita puheenjohtajatentissä - näin puoluepomot vääntelehtivät tiukkojen aiheiden edessä

SuomiAreena 2018: Puheenjohtajatentti 1:21:21

Kaikkien yhdeksän eduskuntapuolueen puheenjohtajat kohtasivat pitkästä aikaa tänään SuomiAreenan puheenjohtajatentissä Porissa. Keskustelu pakolaiskiintiön nostamisesta kuumensi tunteita.

Seuraa keskustelua videolta!

Mielenkiintoisen keskustelun pääteemaaksi nousi pakolaiskiintiön nostaminen. Lähes kaikki puheenjohtajat äänestivät keskustelun alussa pakolaiskiintiön nostamisen puolesta. Silti teema kuumensi tunteita.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kehotti pääministeri Juha Sipilää sanoista tekoihin ja nostamaan pakolaiskiintiöiden määrää.

– Jos te kerran kannatatte pakolaiskiintiöiden nostamista, niin nostakaa sitten, Andersson näpäytti pääministeriä keskustelussa.

RKP:n puheenjohtaja Anna-Maija Henrikssonin mukaan kyse on kansainvälisestä vastuusta.

– Ilman muuta Suomen kannatta nostaa kiintiöpakolaisten määrää. Tässä on kyse meidän kansanvälisestä vastuusta. Suomi on rikas maa maailmassa, Henriksson kertoi.

Sinisen tulevaisuuden puheenjohtaja Sampo Terhon mukaan ongelma maahanmuuton suhteen täytyy saada hallintaan.

– Jos tätä ei saada hallintaan, se johtaa EU:n kaatumiseen ja hyvinvointivaltioiden kaatumiseen, Terho kuvaili.

Yhdysvaltain sekä Venäjän presidenttien Helsingin tapaaminen herätti myös keskustelua. Kaikki olivat sitä mieltä, että tapaamisesta oli hyötyä Suomelle. Sipilän mukaan tapaamisesta jäi kuitenkin puuttumaan tärkeä teema.

– Mikä jäi puuttumaan tapaamisesta, oli sääntömääräinen, kaupan ja globaalin järjestyksen esiintuominen. Tämä ei kummallekaan presidentille ollut kovin keskiössä, Sipilä kommentoi.

Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto oli tyytyväinen tapaamiseen.

– Maailma näki, että Suomi pystyy edistämään vuoropuhelua, Aalto kuvaili.

Puheenjohtajatentissä käsiteltiin vielä sote- ja maakuntauudistusta, sekä työllisyyttä.

Lue myös:

    SuomiAreena-videot

    Uusimmat