Päivittäistavarakauppa älähti alkoholin myynninrajoitussuunnitelmille

Sosiaali- ja terveysministeriön ehdotukset rajoittaa alkoholin myyntiaikoja on otettu tyrmistyneinä vastaan päivittäistavarakaupassa.

Ministeriön muistiossa tuodaan esiin mahdollisina tiukennuksina, että kaupat eivät saisi myydä alkoholia sunnuntaisin ja pyhäpäivinä. Lisäksi alkoholijuomien myynti kaupoissa lopetettaisiin perjantaisin ja lauantaisin kello 18.

– Tällaisilla tiukennuksilla tulisi olemaan merkittäviä vaikutuksia kauppojen aukioloihin ja sitä kautta myös työllisyyteen. Erityisesti rajoitukset tulisivat vaikuttamaan kioskien ja pienten kauppojen aukioloaikoihin, sanoo Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto.

Ministeriössä ehdotuksia puolustellaan ja muistutetaan, että vastaavanlaisia rajoituksia on ollut jo aiemmin.

– Joku voi sanoa, että ne ovat vanhanaikaisia. Olen 100-prosenttisen varma, että nämä rajoitukset vähentäisivät jonkin verran alkoholin kulutusta, sanoo hallintoneuvos Ismo Tuominen sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Perinteisten keinojen kuten veronkorotuksen rinnalle nostetaan nyt ehdotuksia muun muassa julkijuopottelun rajoittamisesta.

– Kaupungit voisivat päättää, että olisiko sellaisia puistoja – Helsingissä vaikkapa Esplanadin tai Sinebrychoffin puisto – joissa puistojuopottelua ei sallittaisi ja muissa puistoissa puolestaan se olisi luvallista, Tuominen sanoo.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat