Päivi kohtasi tienposkessa törkeän näyn – kuka heitti luontoon 194 kaljatölkkiä?

Ylivieskalainen Päivi Törmikoski keräsi maantienojasta 194 hylättyä oluttölkkiä ja haluaa muistuttaa muita tärkeästä asiasta.

– Ajelin yksi päivä työpaikaltani kotiin ja katselin maantien poskessa lojuvia tölkkejä pitkällä pätkällä pellon piennarta. Päätin heti, että pääsiäisenä käyn keräämässä ne sieltä pois.

Pyhien aikana Törmikoski ryhtyikin ojan putsaustyöhön ja yllättyi roskan määrästä.

– Olin tuonut mukanani roskasäkkejä tätä varten, mutta pian selvisi, etteivät ne riittäneet alkuunkaan. Lopulta säkkejä oli haettava lisää, sillä noin kahden kilometrin tieosuudelta löytyi jopa 194 tölkkiä.

Törmikoski epäilee, että joku on nakellut niitä ojaan auton ikkunasta. Valtaosa tölkeistä oli samaa merkkiä.

– Niitä oli siellä täällä ripoteltuna.

Tölkkirahoilla kevätkukkasia

Siivoustyön päätteeksi Törmikoski vielä oikoi ruttuun menneitä tölkkejä ja vei ne kauppaan. Siivoamisesta tuli vaivan palkkaa 26,50 euroa.

– Minä ostan kevätkukkaset sillä rahalla, Törmikoski nauraa.

Hän julkaisi asiasta päivityksen myös Ylivieskan Facebook-ryhmään muistuttaakseen roskaamisen vaaroista, etenkin peltojen läheisyydessä.

– Haluaisin sanoa, että ihminen ei välttämättä hoksaa heittäessään roskan luontoon, mille eläimelle se voi olla vaarallinen. Tietenkään mitään roskia ei saisi luontoon heittää, mutta tölkit ovat erityisen vaarallisia, jos ne päätyvät heinäsilppuriin.

– Toisin kuin hevonen, lehmä ei erottele syömäänsä ja silppurin kautta tölkin palaset voivat päätyä sen vatsaan ja johtaa sitä kautta sisäiseen verenvuotoon ja lopulta kivuliaaseen kuolemaan.

Video 25.7.2020: Lauri siivosi lähimetsästään neljä säkillistä roskaa: "Kyllä tämä vetää hiljaiseksi"

Lauri siivosi lähimetsäänsä ja sai saaliiksi neljä isoa säkillistä roskaa – ”Kyllä tämä vetää hiljaiseksi” 0:15

Lue myös:

    Uusimmat