Etiopiassa valmistetaan vaatteita järisyttävän pienellä palkalla – ala työllistää erityisesti naisia: "He ovat joustavampia"

Etiopiassa sijaitsevan tehtaan porteilla on kyltti, jossa lukee "no child labour" eli ei lapsityövoimaa. Taiwanilaisen New Wide Garmentin vaatetehtaassa pauhaavat sadat ompelukoneet, joiden neulojen alla valmistuu halpavaatteita Yhdysvaltojen markkinoille. Ihmisten puhe hukkuu tehtaan meluun.

Tuotanto on edullisempaa Etiopiassa kuin Kaakkois-Aasiassa tai Intiassa ja Bangladeshissa. Vaateteollisuus onkin suhteellisen uutta itäisessä Afrikassa sijaitsevassa Etiopiassa. Maan ensimmäinen, Maailman pankin rahoittama teollisuuspuisto Bole Lemi aloitti toimintansa vuonna 2014 pääkaupunki Addis Abeban laitamilla.

New Widen Etiopian tehtaan suunnittelupäällikkö Sanjay Kaulidos ja hallintopäällikkö Dinesh Pathiraja ovat molemmat työskennelleet yritykselle muuallakin maailmassa ja toteavat, että työnlaatu ei Etiopiassa ole vielä Kenian tai Kaakkois-Aasian luokkaa.

– Keniassa työntekijät ovat paljon tehokkaampia, mutta he ovat tehneet työtä pidempään, joten heille on kertynyt jo osaavia tekijöitä, srilankalainen Pathiraja sanoo STT:lle.

Etiopian tehtaalla valmistuu enimmillään 18 000 vaatekappaletta viikossa, joskus myös vähemmän. Kaikki riippuu vaatteiden mallista.

Suomessa halpa- tai pikamuotikeskustelussa korostuu ilmasto. Etiopiassa kärsitään jo ilmastonmuutoksen aiheuttamista sään ääri-ilmiöistä. Teollisuuspuistot nähdään mahdollisuutena kasvattaa maan taloutta. Etiopian talous on viime vuosikymmenenä kasvanut 10 prosentin tahtiin, mikä on voimakkainta koko Afrikassa.

Kilpailua työntekijöistä tehtaiden välillä

Palkattoman koulutusjakson jälkeen New Widen Etiopian työntekijöiden aloituspalkka on kuukaudelta 35–40 Yhdysvaltain dollaria eli noin 31–36 euroa, Kaulidos sanoo. Hän jatkaa, että palkkoihin ja työnantajakuluihin menee suunnilleen 100 dollaria eli noin 90 euroa per työntekijä.

– Vietnamissa maksamme työntekijästä 200–300 dollaria kuussa.

Työntekijät työskentelevät kahdeksan tuntia päivässä kuutena päivänä viikossa. Tehtaalla työskennellään yhdessä vuorossa, mutta johtajien haaveena on, että siellä voitaisiin tehdä hommia useammassa vuorossa.

Bole Lemissä on kiellettyä rekrytoida toisen tehtaalta, mutta tehtaiden välillä on kilpailua hyvistä työntekijöistä.

Paikallislehden mukaan viime vuonna osassa alueen tehtaissa työntekijät menivät lakkoon ja vaativat parempaa palkkaa ja työoloja. Lehdessä ei mainita New Widen tehdasta.

Naiset töihin

Etiopiassa vaatetehtaat työllistävät erityisesti naisia. Bole Lemin teollisuuspuistossa on töissä 18 000 ihmistä. Malediivilaisen Kaulidoksen mukaan heidän tehtaassaan ainakin 90 prosenttia on naisia, ja tilanne vaikuttaa olevan sama koko puistossa.

Syyksi naisten määrälle Kaulidos näkee perinteiset sukupuoliroolit, hänestä miehet tekevät ruumiillisesti vaativampaa työtä.

– Naiset ovat joustavampia, Kaulidos pohtii tehtaan kokoushuoneessa.

Tehtaan työntekijät ovat nuoria, jotka ovat saaneet peruskoulutuksen. Työssä täytyy osata lukea ja laskea, minkä takia kaikki eivät tehtaassa voi työskennellä.

Osa nuorista opiskelee työn ohella tai säästää rahaa tulevaisuuden opintoihin. Helen Wodamo, 22, opiskelee töiden jälkeen ja toivoo uraa IT-alalla.

– Autan palkallani myös äitiäni, Wodamo sanoo.

Teollisuuspuiston toimistopäällikön avustuksella hän kertoo englanniksi, että tehtaan sijaan hän voisi työskennellä kahvilassa tai vaatekaupassa, mutta niissä palkka olisi pienempi.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja