Päiväkodin työntekijän epäillään raahanneen lasta maata pitkin useita metrejä: "Ei tällaista pitäisi päästä tapahtumaan"

Hoitotäti tönii lapsia liikenteessä 1:22
Hiljattain uutisoimme Vantaalla sattuneesta vastaavankaltaisesta tapauksesta.

Etelä-Karjalassa Luumäen Taavetin päiväkodissa on sattunut tapaus, jossa työntekijän epäillään raahanneen lasta maata pitkin usean metrin matkan.

Tilanne sattui viime viikolla, kun 19 lapsen ja kolmen aikuisen päiväkotiryhmä oli palaamassa päiväkotiin kirjastoretkeltä.

– Retki ei jatkunut ihan toivotulla tavalla, vaan siellä tuli päiväkodin työntekijän ja yhden lapsen kanssa tilanne, jossa lapsi kieltäytyi jatkamasta matkaa. Työntekijämme teki virheellisen päätöksen, kertoo Luumäen kunnan sivistystoimenjohtaja Kai Könönen MTV Uutisille.

Tapauksesta on videomateriaalia

Könösen mukaan työntekijä tarttui lasta ulkoilupuvun hihasta ja veti tätä maata pitkin toistakymmentä metriä eteenpäin.

Tapauksesta on kuvattu myös silminnäkijävideo, jota on Etelä-Saimaan tietojen mukaan jaettu Luumäellä ainakin vanhempien kesken.

– Lapsi oli vetänyt käden piiloon ja hän veti hihasta. Siellä oli auto tulossa ja kääntymässä pihalle, jolle heidän ylittämänsä katu johti, Könönen kuvailee.

Könösen mukaan lapsi oli kieltäytynyt kävelemästä jo aiemmin ja työntekijä oli silloin yrittänyt kantaa lasta.

–  Kyseisessä tilanteessa siihen ei ollut aikaa. Työntekijä katsoi, että hänen täytyi toimia suhteellisen nopeasti liikenneturvallisuuden takia. Hän oli kyllä sitä ennen pyytänyt apua muilta työntekijöiltä, jotka olivat vastuussa kahdeksastatoista muusta lapsesta. He eivät pystyneet häntä sillä hetkellä auttamaan, Könönen sanoo.

ES: Äiti aikoo tehdä rikosilmoituksen

Kyseessä oli 3–5-vuotiaiden lasten ryhmä. Könönen ei halua ottaa tarkemmin kantaa siihen, minkä ikäinen lapsi oli kyseessä.
Hänellä ei ole tietoa siitä, ovatko lapsen vanhemmat tehneet rikosilmoituksen.

– En tiedä vielä tässä vaiheessa, Könönen sanoo.

Etelä-Saimaan tietojen mukaan lapsen äiti aikoo tehdä rikosilmoituksen.

– Olemme kuulleet tätä työntekijää tänä aamuna ja jatkamme hänen kuulemistaan vielä huomenna laajennetulle ryhmälle. Kuulemisen jälkeen mietimme toimenpiteitä, Könönen kertoo.

"Kaikkia tämä on järkyttänyt"

Tapaus on vetänyt mielen apeaksi Taavetin päiväkodissa.

–  Kaikkia tämä on järkyttänyt. Ei tällaista pitäisi päästä ammattilaisen toimesta tapahtumaan. Tätä on käsitelty sisäisesti, että millä muulla tavalla olisi voinut toimia, Könönen toteaa.

–  Työntekijä soitti heti tapahtuneen jälkeen päiväkodin johtajan paikalle, joka tulikin siihen välittömästi. Siinä vaiheessa lapsi käveli jo omin jaloin päiväkotia kohti. Onhan tässä toki sekin, että työtekijä yritti suojella lasta liikenteessä, hän jatkaa.

Könönen ei vielä tarkemmin kommentoi, saako työntekijä esimerkiksi kirjallisen varoituksen tai erotetaanko hänet tehtävästään.

– Varmaan jotain toimenpiteitä tässä on pakko tehdä. Siihen olemme velvoitettuja. Kyllä tämä on vakava poikkeaminen meidän ohjeistuksesta. Tavoite on kuitenkin noudattaa varhaiskasvatuslakia ja tietysti myös lastentarhanopettajien omia eettisiä periaatteita.

Kunnanjohtaja Anne Ukkonen kertoo tiedotteessa, että tilanteeseen reagoitiin tapahtuneen jälkeen ja selvitystyö jatkuu edelleen. Kunta ei hyväksy toimintatapaa.

Tiedotteen mukaan työntekijä ei ole tällä hetkellä mukana päiväkodin toiminnassa.

Juttua täydennetty 16.44: Kunnan tiedote: työntekijä ei ole mukana toiminnassa tällä hetkellä

Lue myös:

    Uusimmat