Pähkäiletkö vielä joululahjojen kanssa? Vältä ainakin nämä neljä mokaa
Moni pohtii kuumeisesti, millaisia joululahjoja läheisilleen hankkisi. Eräs tutkimus löysi neljä mokaa, joihin moni sortuu lahjaa valitessaan.
Jos haluat antaa lahjan, joka todella ilahduttaa, kannattaa miettiä, kuinka sen saaja sitä aikoo käyttää.
Vuonna 2106 julkaistun tutkimuksen mukaan lahjan tulisi tarjota saajalleen pitkäaikaista tyydytystä. Siinä missä lahjanantaja haluaa lahjan luovan "vau"-efektin välittömästi, lahjansaaja on kiinnostuneempi siitä, tuoko lahja iloa ajan kanssa, kertoo Real Simple -sivusto.
Current Directions in Psychological Science -julkaisussa esitellyssä tutkimuksessa tutkijat tarkastelivat uskomuksia liittyen lahjojen antamiseen. He löysivät neljä yleistä vaaranpaikkaa, joissa monella menee metsään.
Yleisimmin mokiin sorrutaan, kun tiedetään, että lahja avataan muiden nähden ja sen pitäisi tehdä vaikutus. Tutkijat kuitenkin muistuttavat, että lahjanantajan kannattaa asettaa itsensä lahjansaajan asemaan ja miettiä, kuinka lahja tarjoaa arvoa senkin jälkeen, kun lahjapaperit on kääritty ympäriltä pois.
1. Ei-toivottu lahja
Eräs iso virhe on antaa joululahja, jota ei ole toivottu, ihmiselle, joka oikeasti toivoo jotain etukäteen määrätyltä listalta. Vaikka lahjanantaja haluaa yllättää lahjansaajan ja osoittaa käyttäneensä siihen aikaa ja vaivaa, vastaanottaja olisi todennäköisesti halunnut sitä, mitä oli toivonutkin.
2. Tavaralahja elämyksen sijaan
Toinen huono valinta on valita käsinkosketeltavan hieno lahja siksi, että se näyttää kuusen alla paketoituna hienommalta kuin esimerkiksi konserttilippujen tyyppinen elämyslahja. Elämyksellisten lahjojen on kuitenkin osoitettu tuovan ihmisille enemmän iloa.
3. Aineeton lahja, jota vastaanottaja ei itse ole valinnut
Moni haluaa ilahduttaa hyvään tarkoitukseen menevillä aineettomilla lahjoilla ja lahjoittaa rahaa lahjan vastaanottajan nimellä valitsemaansa tarkoitukseen. Vaikka ele voi tuoda hetkellistä lämpöä vastaanottajalle, se ei kuitenkaan tuo pidemmän päälle tyydytystä. Toisin sanoen, jos ihminen ei ole itse pyytänyt lahjoittamaan tiettyyn tarkoitukseen, on parasta antaa hänen itse tehdä omat lahjoituksensa.
4. Hyötylahjojen sivuuttaminen
Näiden lisäksi tutkijat huomauttavat, ettei lahjan kanssa pähkäilevien kannata automaattisesti unohtaa lahjoja, joiden tarkoitus on auttaa ihmistä pääsemään tavoitteisiinsa. Saatat ajatella, että kuntosalin jäsenyys tai aktiivisuusranneke voi tuoda negatiivisia mielleyhtymiä, mutta niiden hyödyllisyys voi saada vastaanottajan itse asiassa arvostamaan niitä.
Lähde: Real Simple
Uusimmat
-
05:16
Kaksi junaa törmäsi Italiassa – ainakin 17 loukkantui
-
22:45
SM-liiga syynäsi useita tilanteita – näistä taklauksista lätkittiin pelikieltoa
-
22:44
Retkiluistelun harrastajien määrä kasvaa hurjaa vauhtia – jo puoli miljoonaa suomalaista haluaa kokeilla lajia
-
22:15
Tästä toivotaan ilmaston pelastajaa: Katso, kuinka hiilidioksidia varastoidaan maaperään kivettämällä
-
21:43
"Ruumiita puiden latvoissa ja oksissa seivästyneinä" – MTV:n sotakirjeenvaihtaja muistelee näkyä, joka oli kuin toisesta maailmasta
-
21:01
Mikko Hautala kommentoi yhteydenpitoaan Donald Trumpiin: "Kyse ei ole poliittisesta sympatiseerauksesta"
-
21:00
Kuninkaalliskirjailija myöntää nimenneensä väitetysti rasistisesti puhuneet brittihovin jäsenet kohukirjansa varhaisessa versiossa
-
20:59
Puljujärvi sai heti Sidney Crosbyyn liittyvän käskyn – NHL-luotsilta yllätys suomalaiselle: "Missä on Jesse?"
-
20:28
The Guardianin toimittaja testasi saunomista Helsingissä ja Tampereella: Tämä yllätti eniten
-
20:15
Katsoja menehtyi kesken pelin – ottelu peruttiin tunnin odotuksen jälkeen
-
20:14
Iran syyttää vangitsemaansa ruotsalaista EU-diplomaattia "korruptiosta maan päällä" – voi johtaa kuolemantuomioon
-
19:43
Jaajo Linnonmaa ja Anni Ihamäki avoimina Aamulypsy-ohjelman kulisseissa aikoinaan kyteneistä riidoista: "Kävelimme vuoron perään ulos studiosta"
-
19:30
Tutkijat selvittivät tyrannosauruksen viimeisen aterian: Kaksi vauvadinosaurusta
-
19:20
Suomen päävalmentaja myöntää tehneensä ison riskivalinnan MM-finaaliin: "Kaikkihan sen näki"
-
19:15
MTV:n vaalikone: Enemmistö presidenttiehdokkaista suhtautuu kielteisesti kaksoiskansalaisuuden myöntämiseen venäläisille
-
19:01
Yllättävä apu paniikkikohtauksen iskiessä: "Mainio terapiakikka"
-
18:45
Kiinassa ja Euroopassa leviävä keuhkokuume nosti huolen: Tepsivätkö ylikäytetyt antibiootit enää? "Ongelma kaikkialla"
-
18:41
Hämmentävä näytelmä jatkuu Dubaissa: Näin öljypomo saarnasi maailmalle ilmastokokouksessa
-
18:27
Poets of the Fallin alterego-yhtye esiintyi sadalle miljoonalle katsojalle – turvamiehet eivät olleet päästää laulajaa lavalle
-
18:13
Olli Jokinen vahvistaa MTV Urheilulle: Jättää SM-liigan
-
Lataa lisää