Pahasti loukkaantunut Sanni Hakala, 26, on leikattu

Ruotsin naisten jääkiekkoliigan ottelussa pahasti loukkaantunut Sanni Hakala, 26, leikattiin lauantaina Linköpingin yliopistollisessa sairaalassa.

HV71:n hyökkääjä ja kapteeni Hakala loukkaantui perjantaina Djurgårdenia vastaan pelatussa ottelussa törmättyään läpiajotilanteessa pää edellä maalitolppaan.

HV71:n apuvalmentaja Peter Hammarström kertoi perjantaina Jönköpings-Postenille, että Hakalalla vaikuttanut olevan tuntoa vyötäröstä alaspäin. SVT:n mukaan Hakala oli pystynyt liikuttamaan käsiään ja ollut tajuissaan tilanteen jälkeen.

HV71 on antanut tänään sunnuntaina tapauksesta tuoreen päivityksen. Seura raportoi, että Hakala siirrettiin perjantai-iltana Ryhovin lääninsairaalasta Linköpingin yliopistolliseen sairaalaan ja hänet leikattiin siellä saamiensa niskavammojen jäljiltä lauantaina.

– Sairaalan kirurgit kertovat, että leikkaus sujui hyvin ja Sannia odottaa pitkä kuntoutusjakso. Hänen on keskityttävä siihen nyt rauhassa ja hiljaisuudessa. HV71 kertoo tiedotteessaan.

– Hänellä on sukulaistensa ja seuran edustajien suuri tuki ja hän on kiitollinen kaikesta lämmöstä, jota hän on saanut koko jääkiekkoperheeltä.

Hakala on pelannut HV71:ssä kaudesta kaudesta 2016–17 lähtien. Hän on saavuttanut Suomen maajoukkueessa MM-hopean, kaksi MM-pronssia ja kaksi olympiapronssia.

Lue myös:

    Uusimmat