Paatero Vinkkimiehille: "Poliisin maineen putsaaminen Aarnion jäljiltä vaatii muutoksia"

Eläköityvä poliisiylijohtaja Mikko Paatero sanoo MTV.fi:n Vinkkimiehet -ohjelmassa, että tapaus Jari Aarnio on johtamassa muutoksiin pääkaupunkiseudun poliisiorganisaatioissa.

– Voi olla niinkin, että Aarnio-case on sellainen, että poliisin maineen putsaaminen vaatii jotain organisatorisia muutoksia, Paatero toteaa.

Poliisiylijohtaja jää eläkkeelle virallisesti elokuussa, mutta viimeinen työpäivä on lomien takia jo kesäkuun alussa.

Neljättä poliisin hallintouudistusta ei ole tulossa, mutta Paateron mukaan jossain vaiheessa Helsingissä on metropoliisipoliisi. – Pitää katsoa miten kunnallishallinto edistyy.

– Aikaani on kyllä mennyt liikaa hallintouudistuksiin, vuodesta 2008 poliisia johtanut Paatero toteaa.

Paatero kertoo ohjelmassa mielipiteensä poliisin tilasta, valvonnasta ja myös yhteiskunnan pahimmista uhkakuvista.

Entä kannattaako rikos? 

– Kyllä varmaan voidaan sanoa, että talousrikollisuuden puolella löytyy sellaista. Erityisesti ne, jotka pystyvät tekemään sen verkossa jäämättä kiinni.

– Suomessa se kannattaa kuitenkin vähemmän kuin muualla.

Vinkkimiehet on noin parin viikon välein MTV.fi:ssä ilmestyvä keskusteluohjelma, jossa Jarkko Sipilä ja Pekka Lehtinen vaihtavat mielipiteitä rikos- ja oikeusalan ajankohtaisista aiheista  ja toisinaan haastattelevat alan vaikuttajia.

Lue myös:

    Uusimmat