Mainos

Vinkkimiehet: Helsingin poliisipäällikön rikosepäilyt – "Todistajien kertomuksissa ei ole otettu taka-askelia"

15:07

Helsingin poliisipäällikköön kohdistuvat rikosepäilyt puhuttavat MTV.fi:n Vinkkimiehiä keskusteluohjelman 40. jaksossa. 

Osa Aarnio-oikeudenkäynnissä todistajina kuulluista Helsingin huumepoliiseista on kokenut muun muassa suoranaisena uhkailuna sen, että poliisipäällikkö Lasse Aapio olisi kehottanut väkeään valitsemaan puolensa Aarnio-vyyhdissä.

Aapio-tutkintaan liittyen poliiseja on nyt käynyt kuultavina todistajan ja asianomistajan asemissa. Kuulustelut jatkuvat koko toukokuun ajan.

– Tulee kuulemma iso juttu, kun kuulustelukertomukset aikanaan tulevat julki. Kertomuksissa ei ole otettu taka-askelia, rikostoimittaja Pekka Lehtinen sanoo.

Lisäksi Vinkkimiehet kyselevät Verohallinnon toiminnan motiivien perään Panama-aineistoasiassa.

Verohallinto on vaatinut Yleisradiota ja sen toimittajia luovuttamaan panamalaisesta asianajotoimistosta vuodetut asiakirjat, omat tausta-aineistonsa ja muistiinpanonsa. Ylen mukaan sitä on uhiteltu jopa kotietsinnällä aineiston saamiseksi.

– Oliko verottajan Panama-aineiston aggressiivisuus vaan sitä, että kun aikanaan mokattiin Liechtenstein-paperit, niin nyt halutaan näyttää, rikostoimituksen päällikkö Jarkko Sipilä kysyy.

Vinkkimiehillä on tuoretta tietoa myös KRP:n järjestäytyneen rikollisuuden torjuntalinjan päällikön tehtävään haluavista. Viran hakuaika päättyi tiistaina.

Linjan nykyinen pomo Ari Karvonen siirtyy Vantaan apulaispoliisipäälliköksi. Vinkkimiehet kertovat videolla, ketkä kaikki 15 henkilöä hakevat Karvosen seuraajaksi.

Hakijoiden joukossa on muun muassa Helsingin huumepoliisin päällikkö Jukka Paasio.

Vinkkimiehet on noin parin viikon välein MTV.fi:ssä ilmestyvä keskusteluohjelma, jossa MTV Uutisten rikostoimituksen päällikkö Jarkko Sipilä ja rikostoimittaja Pekka Lehtinen vaihtavat mielipiteitään rikos- ja oikeusalan ajankohtaisista aiheista ja toisinaan haastattelevat alan vaikuttajia.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.