Pääministeri Sipilä: Tie Aleppoon auki tänään aamulla

Sipilä: Keskustelimme pitkään Venäjästä 1:26

EU-johtajat jatkoivat kokoustaan aamun pikkutunneille asti keskustellen Venäjä-strategiasta.

Kokous oli pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan parhaita joihin hän on koskaan osallistunut. Uusia sanktioita Venäjälle ei toistaiseksi aseteta, mutta niillä selkeästi uhataan mikäli julmuudet Syyriassa eivät lopu.

– Illallisella oli pitkä mielenkiintoinen strateginen Venäjä-keskustelu, joka kaarteli Syyria keskusteluun. Sanktiokeskustelu varmaan kiinnostaa: Siinä pätettiin että kaikkia vaihtoehtoja ollaan valmiita harkitsemaan jos julmuudet jatkuu, Sipilä kuvasi yön pressitilaisuudessaan tapaamisen jälkeen.

– Keskustelu kulki niissä työkaluissa joita Euroopan unionilla on. Meillä ei siellä sotajoukkoja ole, vaan keskitytään humanitaariseen auttamiseen ja poliittisen ratkaisun löytämiseen. Siinä hengessä keskustelua käytiin että periksi ei voi antaa vaikka kovin hankalalta se näyttää sen ratkaisun löytyminen. Vaadimme sitä että saamme pysyvän tulitauon aikaiseksi ja humanitaarisen avun perille, Sipilä totesi.

Humanitaarisen avun kuljetuksessa on saatu jonkinlaisia edistysaskelia.

– Huomenna aamulla pitäisi olla tie auki Aleppoon - tai siis tänään, Sipilä korjasi huomattuaan vuorokauden vaihtuneen.  

Brysselissä jatkuu tänään EU-huippukokous, jossa ruoditaan mm. unionin suhdetta Venäjään, maahanmuuttoon ja vapaakauppaan. Suuria julkilausumia ei ole odotettu.

Lue myös:

    Uusimmat