Pääministeri Orpon mukaan Suomi toimi loogisesti ennallistamisasetuksen kanssa

Jäsenmaat hyväksyivät ennallistamista koskeva asetuksen, koska Itävallan ympäristöministeri puolsi asetusta ilman hallituksensa hyväksyntää.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) pitää yhä kiinni siitä, että Suomen toiminta ennallistamisasetuksen kanssa oli järkevää. 

Suomi ei ole suostunut tulemaan asetuksen taakse, mutta jäsenmaat päättivät lopulta tiistaina hyväksyä asetuksen.

–  Minusta Suomi on toiminut tässä siinä mielessä hyvin loogisesti, että heti alusta lähtien tämä oli Suomelle hyvin kallis. Vastustettiin sitä siinä muodossaan. Sitä pystyttiin neuvottelemaan paljon parempaan suuntaan, mutta vielä kun me tehtiin arvio, niin se oli Suomelle edelleen kallis.

Orpon mukaan Suomi olisi halunnut, että asetusta olisi ennen hyväksymistä yhä korjailtu seuraavan komission ja parlamentin aikana.

Käytännössä asetus meni läpi tilanteessa, jossa Itävallan ympäristöministeri Leonore Gewessler puolsi asetuksen hyväksymistä ilman maan hallituskoalition hyväksyntää. 

Sataprosenttista varmuutta seuraavista askeleista asiassa ei siten vielä maanantaina ole ollut.

Nyt sekä Euroopan parlamentti että jäsenmaista koostuva EU:n neuvosto ovat hyväksyneet asetuksen. 

Orpo ei halunnut toistaiseksi ryhtyä arvioimaan sitä, minkälainen mahdollisuus Itävallalla on kaataa asetus vielä EU-tuomioistuimessa.

Lue myös:

    Uusimmat