Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä: Abit halutessaan kouluun, penkkarit peruttu

Helsinki, Espoo ja Vantaa ovat linjanneet eilisessä pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän kokouksessa, että abiturienteilla on mahdollisuus osallistua lähiopetukseen 18.1.2021. alkaen kolmannen jakson loppuun asti.

Esimerkiksi ylioppilaskirjoituksissa käytettävän Abitti-järjestelmän käyttöä voi harjoitella vain oppilaitoksen tiloissa. Ylioppilaskirjoitusten kasvaneen painoarvon takia abiturienttien tilanteen huomiointi ja yhdenvertaisuus valtakunnan tasolla on erityisen tärkeää, Helsingin kaupungin tiedotteessa kerrotaan.

Abiturientteja ei velvoiteta lähiopetukseen, vaan he voivat valintansa mukaan osallistua etäopetukseen tai lähiopetukseen.

Abiturienteille suositellaan kahden viikon mittaista omaehtoista karanteenia ennen ylioppilaskirjoituksia.

Lisäksi kokouksessa linjattiin, että välttämättömän lähiopetuksen tarpeet turvataan toisella asteella edelleen. Näin yksilöllistä tukea eri syistä tarvitsevien opiskelijoiden opinnot ja tutkinnon suorittaminen eivät vaarannu.

Lähiopetuksessa käytetään kasvomaskia, ruokailut on porrastettu turvavälein, koulun kaikkia tiloja hyödynnetään ja kouluun saavutaan sekä poistutaan porrastetusti.

Lukioissa normaalisti järjestettävät vanhojen tanssit siirretään ja penkkarit perutaan.

Harrastustoiminta ei jatku

Koordinaatioryhmä linjasi, että voimassa olevissa lasten ja nuorten harrastustoiminnan rajoituksissa ja suosituksissa pitäydytään edelleen.

Ryhmä kertoo tunnistaneensa pitkäaikaisten harrastustoiminnan sulkemisten negatiiviset vaikutukset lasten ja nuorten hyvinvointiin.

Lue myös:

    Uusimmat