Konservatiivit jatkamassa vallassa Puolassa – ovensuukyselyt povaavat selvää voittoa parlamenttivaaleissa

Puolassa hallitseva Laki ja oikeus -puolue (PiS) on kirimässä selkeään vaalivoittoon maan parlamenttivaaleissa sekä saamassa entistä suuremman enemmistön parlamentin alahuoneessa, ovensuukyselyt osoittavat.

Ovensuukyselyiden mukaan PiS keräsi 43,6 prosenttia äänistä ja on saamassa 239 paikkaa 460-paikkaisesta parlamentin alahuoneesta sejmistä. Ovensuukyselyiden perusteella lähimmäs Laki ja oikeus -puolueen äänimäärää pääsi opposition kansalaisfoorumin johtama vaaliliitto 27,4 prosentin äänisaaliilla, mikä tarkoittaisi 131 paikkaa sejmistä.

Vaalien alla tehtyjen mielipidemittausten perusteella oli jo ennakoitu, että kansallismielinen ja konservatiivisia arvoja korostava PiS-puolue voittaa vaalit, mutta varmaa ei ollut säilyttääkö se enemmistönsä.

–  Meillä on edessämme neljä vuotta kovaa työtä. Puolan täytyy muuttua enemmän, ja sen täytyy muuttua kohti parempaa, PiS:n johtaja Jaroslaw Kaczynski kertoi puolueen kannattajille Varsovassa.

–  Ansaitsemme enemmän, hän lisäsi.

Uutistoimisto AFP:n mukaan Kaczynski viittasi kommentillaan ennusteeseen, jonka mukaan PiS jää kauas 307 paikasta eli perustuslain muuttamiseen tarvittavasta määrästä.

Kannatusta erityisesti maaseudulla

Kaczynskin luotsaamaa puoluetta kannatetaan erityisesti maaseudulla ja pienissä kaupungeissa, liberaalimpaa ja EU-myönteisempää oppositiota suurissa kaupungeissa. PiS onkin keskittynyt vähävaraisiin, maaseudulla asuviin äänestäjiin.

Vuonna 2015 valtaan noussut PiS on muun muassa korottanut minimipalkkaa, eläkkeitä ja lapsilisiä.

–  PiS pitää huolta heikoimmista, yhteiskunnan haavoittuvimmista jäsenistä, 40-vuotias Kasia kertoi äänestyspaikalla Varsovassa.

Lähellä Puolan vaikutusvaltaista katolista kirkkoa oleva PiS otti vaalikampanjansa maalitauluksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt (LGBT). Puolueen mukaan niiden ideologia uhkaa perinteisiä kristillisiä perhearvoja.

Maahanmuuton sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen vastustaminen ei näyttänyt juuri vaikuttavan vaakakupissa kansallismielisen puolueen suosiota mitattaessa. Kuten ei myöskään se, että puolue ei jaa EU:n enemmistön käsitystä oikeusvaltiosta ja liberaalista demokratiasta.

LGBT-yhteisön Pride-marssijat ovat saaneet Puolassa kimppuunsa vastamielenosoittajia. Lublinin kaupungissa asuva naispari pelkää oman ja lastensa turvallisuuden puolesta.

–  Emme uskaltaisi koskaan pitää toisiamme julkisesti kädestä Lublinissa, nimettömänä esiintyvä pariskunta kertoi uutistoimisto AFP:lle.

Vastustajatkaan eivät voi silti kiistää PiS:n muita ansioita.

–  He ovat antaneet rahaa tavallisille puolalaisille ja omanarvontunnon takaisin monille ihmisille, jotka oli unohdettu talousmuutoksen vuosikymmenten aikana, myönsi vasemmiston ehdokkaana Krakovassa ollut LGBT-aktivisti Magda Dropek Guardian-lehden haastattelussa.

Liberaalia demokratiaa rajoitetaan?

PiS-puoluetta on arvosteltu demokratian ja oikeusvaltion vastaisista pyrkimyksistä, joihin kuuluu yritys saada maan tuomioistuimet ja media poliitikkojen valvontaan. Juuri parlamenttivaalien alla EU-komissio ilmoitti haastavansa Puolan oikeuteen tuomarien riippumattomuuden rajoittamisesta. Maaliskuussa käynnistetty rikkomusmenettely eteni oikeuteen, koska vuoropuhelu ei ollut tuottanut tulosta.

Asiantuntijat ovat varoittaneet, että PiS:n selkeä voitto tarkoittaa, että se voi edistää kohuttuja uudistuspyrkimyksiään, mikä todennäköisesti kiristää välejä EU:n kanssa entisestään.

Varsovan yliopiston politiikan tutkija Anna Sosnowska-Materska arvioi, että mikäli lopulliset tulokset vahvistavat PiS:n kasvattaneen enemmistöään, voi puolueen odottaa rajoittavan liberaalia demokratiaa entisestään.

Lue myös:

    Uusimmat