Ovatko tässä syyt Suomen Ensitreffit alttarilla -vauvabuumiin?

Rakastetun Ensitreffit alttarilla -ohjelman pareista kaksi odottaa perheenlisäystä. Muualta maailmalta ei vauvauutisia ole toistaiseksi kantautunut.

Vauvaonni kukoistaa Suomen Ensitreffit alttarilla -ohjelman kulisseissa. Vuonna 2016 odotetaan syntyväksi kahta Ensitreffit alttarilla -vauvaa, kun Sarin ja Antin lapsen laskettu aika on keväällä. Violan ja Esan esikoisen on puolestaan määrä syntyä kesällä.

– Olemme kanavalla erittäin iloisia näistä vauvauutisista ja toivotamme pareille hyvää jatkoa, vastaava tuottaja Onerva Österberg MTV:ltä toivottelee.

Vaikka Ensitreffit alttarilla -ohjelmaa on tehty ympäri maailmaa jo useiden tuotantokausien ajan, Suomen vauvat ovat toistaiseksi ensimmäiset laatuaan.

– Suomi johtaa näitä tilastoja kirkkaasti. Luonnollisesti olemme tästä iloisia, Österberg jatkaa.

Mutta mistä johtuu, että Suomessa on meneillään vauvabuumi? 

– Suomessa syntyy muutenkin paljon lapsia, ehkä tässä näkyy sellainen yleinen trendi. Suomessa ollaan perinteisiä, ja kolmekymppiset noudattavat aika tiukasti perinteistä kaavaa, kun ”se oikea” osuu kohdalle.  

– Molemmat lasta odottavat parit vaikuttavat lisäksi hyvin kypsiltä ja ovat avioliiton lisäksi valmiita vanhemmuuteen, Österberg miettii.

Esikoistaan odottavat Viola ja Esa painottavat lisäksi onnistunutta parinmuodostusta, joka luo vakaan pohjan perheen perustamiselle.

– Meidän kohdallamme parinmuodostus on onnistunut todella hyvin, ja olemme pystyneet sen pohjalta luomaan turvallisen suhteen. Ehkä Suomessa on panostettu siihen, tai sitten kyse on vain sattumasta, Esa nauraa.

– Varmasti iso kiitos kuuluu asiantuntijoille. Meidän on ollut helppo rakentaa suhdetta, kun toinen tuntui heti alussa niin tutulta. On siinä jotain tehty tosi hienosti jo ennen kuin olemme edes tavanneet, Viola komppaa. 

Katso videolta Sarin ja Antin odotustunnelmia!

Haku Ensitreffit alttarilla -ohjelman kolmannelle kaudelle on käynnissä! Hae mukaan! 

Lue myös:

    Uusimmat