Tappeluita taksijonossa, tappoja kaveriporukoissa ja tragedioita perheissä ja kouluissa – vihan purkaukset voivat olla tuhoisia. Onko vihaisuus ja aggressiivisuus erityisesti suomalainen ongelma?
Vihaa tutkinut professori Martti Tuomisto Tampereen yliopistolta ei yleistäisi suomalaisten olevan poikkeuksellisen vihaista kansaa. Hän kuitenkin näkee meillä olevan tiettyjä kulttuurillisia piirteitä, jotka tukevat käsitystä pahansisuisista suomalaisista.
– Helposti voitaisiin sellainen tulkinta tehdä. Suomessa on esimerkiksi paljon tappoja. Usein ne tapahtuvat alkoholin vaikutuksen alaisena ryyppyporukoissa, mutta alkoholi ei poista vihan osuutta, Tuomisto toteaa.
– Länsi-Euroopassa Suomi on tappojen määrässä tilastojen kärjessä, ja se viittaa ongelmiin vihaisuuden kanssa.
Haistattelua ja huonoja tapoja?
Eri kansakuntien kokemuksia vihaisuudesta on tutkittu vain vähän. Kolme vuotta Iso-Britanniassa asunut Tuomisto on havainnut erään vihaan liittyvän kulttuurillisen eron suomalaisten ja saarivaltion kansalaisten välillä.
– Jos Iso-Britanniassa joku käyttäytyy sopimattomasti ja siitä hänelle huomautetaan, huomautuksen saanut useimmiten pyytää anteeksi. Suomessa sen sijaan voidaan haistatella takaisin. Tämä luo pohjaa vihalle ja aggressiolle, kun hyväksymme tällaisen käytöksen, Tuomisto havainnollistaa.
– Tämä on piirre, johon olen kiinnittänyt huomiota. Se ei tule kaikissa tilanteissa esiin vaan ehkä yleisimmin julkisilla paikoilla.
Tuomiston mukaan Iso-Britanniassa on tavallaan tiukempi sosiaalinen kuri, ja ihmisiltä vaaditaan enemmän vastuuta käytöksestään. Suomessa taas suhtautuminen on sallivampaa. Tällä on omat hyvät ja huonot puolensa.
– Olen huolissani nuorison kehityksestä. Mielestäni he näkevät huonoja käytöstapoja. Hyvät tavat ennaltaehkäisevät vihaisuutta.
Studio55.fi/Milja Atu
Kuva: Colourbox.com
Uusimmat
-
06:01
Maria-Anca haki Suomen kansalaisuutta heti kun tiukennuksista ilmoitettiin – kertoo nyt miksi
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
Lataa lisää