Ovatko he maailman hätkähdyttävimmän näköiset julkkikset?

Kaunis ja varaton vai rikas ja kuuluisa? Kumpaan ryhmään sinä kuuluisit mieluummin? Helmi esittelee Oddee-sivuston listauksen inspiroimana vähiten viehättäviä julkisuuden henkilöitä.

Oddee-sivusto esitteli maailman karuimmat näköiset 20 julkisuuden henkilöä. Ykkössijalla komeili kukas muukaan kuin edesmennyt supertähti, tummaihoisesta vaaleaksi monen epäonnistuneen leikkauksen kautta muuntautunut, mutta lukemattomien ikuisesti elävien kappaleiden takaa löytyvä Michael Jackson.

Ketkä muut pääsivät listalle?

Sveitsiläisen sosialiitin, kissanaiseksi kutsutun 70-vuotiaan Jocelyn Wildensteinin kasvot eivät ole luonnollisuutta nähneetkään. Nainen toimii loistavana esimerkkinä liiallisista plastiikkakirurgisista toimenpiteistä. Wildenstein on julkkis nimenomaan hätkähdyttävien kasvojensa ansiosta.

Laulajaa, lauluntekijää ja valkokankaillakin näyttelijänä nähtyä punk-musiikin kummisetää, Iggy Popia, 64, ei ansioituneesta urastaan huolimatta ole siunattu komealla ulkonäöllä. The Stooges -yhtyeen laulajana ja keulakuvana muistettu mies tiedetään myös villeistä lavakuvioistaan. Esiintyessään hänet on nähty muun muassa voitelemassa itsensä pähkinävoilla, töhrimässä raa'alla lihalla ja viiltelemällä rikkiäisillä pulloilla.

Myös Aerosmith-yhtyeen keulakuva ja laulaja Steven Tyler, 63, pääsi Oddeen erikoisten näköisten ihmisten listalle yhdessä Nirvanan edesmenneen keulakuvan Curt Cobainin ex-vaimon, vähintäänkin omaperäisen Courtney Loven, 47, kanssa.


Lue myös:


MTV3/Helmi

Kuvat: Getty Images, Splash Images

Lähteet: Oddee

Lue myös:

    Uusimmat