Outoa mölyä päästellyt marketti on taas auki – täältä äänet tulivat

Kauppapäivä Keski-Suomessa Äänekosken keskustan S-Marketilla on sujunut tänään normaalisti, kerrotaan kaupan johdosta.

S-Market tyhjennettiin eilen illalla, kun asiakkaat olivat kuulleet outoja ääniä marketin rakenteista. Paikalle hälytetty pelastuslaitos ja asiantuntijat totesivat, että rakenteet ovat kunnossa, eikä sortumisvaaraa ole.

Kuusi vuotta vanhan rakennuksen tarkastivat vielä tänään aamulla isännöitsijä ja rakennustarkastaja. Äänekosken johtavan rakennustarkastajan Arto Tavaststjernan mukaan paukkeeksi kuvaillut äänet olivat todennäköisesti kuuluneet rakenteiden liikuntasaumoista. Hän sanoo, että betonielementtirakenteisen rakennuksen liikuntasaumat olivat toimineet, kuten pitääkin.

"Ei tarvetta tarkastusruljanssiin muualla"  

Isännöitsijä Voitto Hyvärisen mukaan vastaavia rakennuksia on Suomessa melko paljon.

– Kaikkien tällaisten rakennusten saumoissa tapahtuu vastaavaa elämistä kuin Äänekoskella eilen. Tällä kertaa vain sattui vähän kovempi pamaus, jolla päästiin jopa mediaan asti, huomauttaa Hyvärinen.

Rakennustarkastaja Tavaststjerna on samoilla linjoilla isännöitsijä Hyvärisen kanssa. Hänen mielestään Äänekosken tapauksen takia ei ole syytä tutkia muiden vastaavien rakennusten rakenteita normaalia tarkemmin.

– Äänekoskella kyse oli varotoimenpiteestä, eikä mihinkään suurempaan tarkastusruljanssiin ole tarve ryhtyä. Toki normaalit kunnossapitotoimenpiteet pitää kaikkien kiinteistöjen kohdalla muistaa, Tavaststjerna sanoo.

Isännöitsijä Hyvärinen kertoo, että Äänekoskella korjaustoimenpiteeksi riittää liikuntasaumojen massaaminen. Hänen mukaansa massaaminen ei vaikuta kaupan aukioloaikoihin.

Lue myös:

    Uusimmat