Tampereella Tuurnankadulla elettiin viime helmikuussa kauhun hetkiä, kun rinnetontilla sijaitsevan kaksikerroksisen rivitalon vettynyt maaperä sortui voimalla laajalta alueelta läheisen lammen rantaan.
Vuonna 1981 rakennetun talon maaperä sortui pitkältä matkalta aivan talon perustusten juurelta. Talon paalutus esti kuitenkin taloa lähtemästä liikkeelle rinteen mukana.
Lue myös: MTV Tampereella: Valtavan mutavyöryn reunalla keikkuva kerrostalo on hurja näky: ”Teoriassa mahdollista, että talo lähtee liikkeelle”
Tampereen rakennusvalvonnasta kerrotaan MTV Uutisille nyt, että rakennuksen ylärinteen puolelta on otettu maata pois ja näin rakennukseen yläpuolelta kohdistuvaa painetta on kevennetty. Muutoin tilanne on jatkunut ennallaan. Talon asukkaat ovat edelleen evakossa eikä korjaustoimenpiteitä ole vielä yli puolen vuoden jälkeen käynnistetty.
Rakennustarkastusinsinööri Jyrki Ottman kertoo, että sortuman korjaaminen on haastava homma.
– Tällä hetkellä on ollut käynnissä pohdinta, että miten asia korjataan. Jyrkkä rinne on ongelmallinen. Talon ja lammen väliin on hankala päästä ja siinä on lisäksi luonnonsuojelualue. Naapuritkin on huomioitava ja haasteita aiheuttaa se miten raskaalla kalustolla työ voidaan tehdään. Tässä on paljon vaikeuskerrointa, että työ saadaan hallitusti tehtyä.
