Outo vaaratilanne Tampereella – Piki-koira sai kovan sähköiskun kadusta alikulkutunnelissa: ”Erikoinen ja harvinaislaatuinen tapaus”

Tampereen Rautaharkossa erikoinen sähkövaurio on aiheuttanut vaaratilanteen.

Katariina Saarela oli eilen kulkemassa kauppaan Piki-koiransa kanssa alikulkutunnelissa, kun koira yllättäen ulahti. Sama toistui kun Saarela oli palaamassa takaisin alikulkutunnelia pitkin.

– Ajattelin, että oliko siinä ollut lasinsiruja, mutta ei ollut.

Tänään tilanne toistui, mutta aiempaa vakavampana.

– Koira jäi paikalleen sätkyilemään alikulkutunnelin kohdalle ja se piti kiskoa hihnalla pois oikein kunnolla. Hyvä, että se ei tippunut siihen. Nyt Piki on tärissyt ja luimuillut ja on peloissaan. Onneksi ei pahemmin käynyt, Saarela kertoo MTV Uutisille.

Tilanne vaikutti sähköiskulta. Saarela kertoo soittaneensa tänään tapahtuneen isomman tärskyn jälkeen sähkölaitokselle ja hätäkeskukseen. Saarela kritisoi kokeneensa, että hänen varoitustaan ei otettu alkuun tosissaan.   

Saarela kertoo, että hän ei itse tuntenut tai aistinut tunnelissa sähköiskuun viittaava. Hän kertoo kuitenkin pelästyneensä, että jos joku lapsi sattuisi kaatumaan paikalla, niin vaaratilanne voisi toistua jälleen.

– Säikähdin, että jos siinä vielä joku menettää henkensä.

Vikapäivystäjä: Johdon rikkoutumisesta erikoinen tilanne

Tampereen Sähkölaitoksen vikapäivystyksestä vahvistetaan MTV Uutisille, että alikulkutunnelissa on ollut sähkövika. Vuoromestari Tuomas Ahoranta kertoo, että tunnelin valot ovat Ely-keskuksen vastuulla, mutta asiasta on tullut vikailmoitus sähköverkon päivystykseen.

– Siellä on tunnelin valaistukseen liittyvä, alumiiniputkessa kulkeva johto. Yksi johto on painanut putken reunaan, johdon kuori on rikkoutunut ja sähkö on osunut metalliin, kertoo Ahoranta.

Ahorannan mukaan päivystäjät on soitettu paikalle tarkastamaan vika.

Ahoranta kertoo MTV Uutisille, että kyseessä on hyvin erikoinen ja harvinaislaatuinen tapaus. Hän arvelee, että sähkö on päässyt kulkeutumaan alikulkutunnelin teräsbetonirakenteeseen. Ahoranta ei kuitenkaan usko, että ihminen olisi voinut saada sähköiskua tunnelissa, ellei sitten olisi sattunut koskemaan suoraan rikkoutuneeseen johtoon.

– Mutta on tämä erikoinen tapahtuma. Ei ole omalle kohdalle aiemmin vastaan tällaista tullut, Ahoranta toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat