Outi Pyy luo sykähdyttävää huippumuotia – mitä trashion tarkoittaa?

Pitkä, punatuin huulin kävelevä nainen herättää kirpputorilla huomiota: hänellä on yllään 1980-luvun nahkahame sekä harmaa hyvin istuva takki, johon on liimattu omin käsin sahalaitaisia nahkapaloja. Päässä naisella on tyllillä varustettu baskerihattu, jaloissa puolestaan maihinnousukengät. Käsissä on hopeisia pääkallosormuksia, jotka miellyttävät punk- ja goottialakulttuuria ihailevan silmiä. Silti siluetti henkii 1930-lukua.

Trashionista Outi Pyy, 34, on kirjoittanut tuhansien seuraamaa ja rakastamaa Outsapop-muotiblogia keväästä 2007 asti. Viisi ja puoli vuotta nainen on toiminut sanansaattajana tee-se-itse kierrätysmuodille eli trashionille.

– Määritimme termin viisi vuotta sitten ystäväni Pauliina Seppälän kanssa. Mietimme, mikä olisi hyvä termi käytettyjen vaatteiden kustomoinnille sekä kierrätysmateriaaleista tehdyille vaatteille joissa fashion – eli muotielementti – olisi hyvin läsnä, Outi Pyy kuvailee.

Niin syntyi trashion: trash (roska) ja fashion (muoti) yhdistyivät.

Trashion-terminsä takana seisova käsityöammattilainen vinkkaa, ettei trashion ole pelkkää pikkukivaa askartelua, vaan vaatii tekijältään silmää ja ompelutaitoja.

– Trashion on hyvinkin nopeaa, idearikasta ja ajanmukaista. En ehkä uskalla kuitenkaan sanoa, että se on hirveän helppoa. Lopputuloksen täytyy olla muodikasta, blogisti hymyilee.

Outi Pyy pyrkii luomaan uutta ja erilaista kierrätysmuotia vanhoista kirpputorivaatteista, jollaista ei ole aikaisemmin nähty. Sana "persoonallinen" on kuitenkin luovalle blogistille jo lähes kirosana:

– Siitä tulee sellainen olo, että ihmiset tarkoittavat sitä, että "se sopii sinulle, mutta itse en välttämättä voi sitä käyttää".

– Trashion on toki myös hyvin henkilökohtaista – se on tapa, millä normaali muodinkuluttaja pystyy tekemään hyvinkin omannäköistä muotia. Juuri nimenomaan sellaista, mitä ei kaupoista todellakaan löydä, Outi Pyy kuvailee.

"Lahjani on, että osaan luoda huippumuotia omalla tavallani"

Valmistuttuaan designompelijaksi Käsi- ja taideteollisesta oppilaitoksesta lahjakas Outi Pyy piti taukoa käsitöistä, mutta ei pystynyt pitämään kauaa syyhyäviä sormiaan irti muodista: hän alkoi etsiä inspiroivia kuvia ja ideoita internetin ihmeellisestä maailmasta.

– En löytänyt itselleni muodikkaita ohjeita mistään. Niinpä rupesin sitten kirjoittamaan itse, Pyy kuvailee.

Outi Pyy jakaa blogissaan lukijoilleen muun muassa helppoja ompelu-, tuunaus- ja tee-se-itse-ohjeita, inspiroivia kuvia sekä käytännön vinkkejä käsityöyrittäjille. Muotiblogissaan Pyy on halunnut tuoda esille myös tietopuolta, eli valistaa ihmisiä.

– Kirjoitan myös esimerkiksi second hand -bisneksestä ja siitä minkä takia viimeisen kymmenen vuoden aikana kaikki kirpputorivaatteet ovat kallistuneet. Luen itse paljon materiaaleista, alakulttuureista ja ekologisesta muodista, ja jaan tätä tietoa myös lukijoilleni, Pyy jatkaa.

– Pyrin blogini kautta kertomaan lukijoille, miten he voivat pukeutua ekologisemmin – mutta edelleen tyylikkäästi.

Kirpputoreilla ja second hand -liikkeissä viihtyvä Outi Pyy on eittämättä löytänyt oman intohimonsa.

– Peruskoulussa nuorille sanotaan aina, että pitää löytää se joku oma juttu, oma lahjakkuus, missä itse on hyvä. Itse tajusin koulussa oman lahjakkuuteni olevan se, että osaan yhdistää toisiinsa kirpputoreilla näkemiäni materiaaleja ja catwalkmuotia. Kun näen Diorin upean mekon, mietin millaisia materiaaleja olen nähnyt kirpputoreilla ja kuinka pystyn luomaan samankaltaisen vaatteen omalla tavallani. Mutta kuitenkin niin, että siitä näkee että inspiraatio on saatu tietyltä suunnittelijalta, Outi Pyy kertoo.

– Minusta on ihan hillitöntä joka ikinen kerta kun tuolla kaupungilla ja joku kysyy, että tuo vaate on upea, onko se sen ja sen suunnittelija tekemä, niin voin vastata: "Ei, olen itse tehnyt tämän." He sanovat, että vaatteeni näyttää aivan kaupasta ostetulta ja minä vastaan siihen: "Ei. Se on paljon parempi kuin kaupasta ostettu, koska olen sen itse valmistanut."

Outi Pyyn Trashion – Tee itse huippumuotia -teos julkaistaan lokakuussa 2012.

Teksti: Katri Koskinen