Oulussa soihtukulkueiden alkua porrastettu – poliisi varautuu levottomuuksiin hyväksikäyttöepäilyjen vuoksi

Oulun oudot seksuaalirikokset 8:42

Oulussa tänään järjestettävien kahden soihtukulkueen alkamisaikaa on porrastettu, kerrottiin poliisin Oulun johtokeskuksesta aamupäivällä.

Oulun kuohuttaneita tapauksia purettiin Huomenta Suomen lähetyksessä tapauksen tutkinnanjohtajan, Oulun kaupunginjohtajan ja MTV Uutisten rikostoimituksen voimin.

Oulussa marssitaan kello 17:n ja 18:n välillä sekä ylioppilaiden kulkueessa että Suomen kansa ensin -liikkeen kulkueessa.

Porrastuksen lisäksi kulkueiden lähtöpaikat ovat eri osissa kaupunkia, kertoi vanhempi konstaapeli Tommi Tikka.

Oulun poliisi on Tikan mukaan saanut lisämiehitystä kulkueiden vuoksi. Poliisin resursseja vahvistettiin osin myös siksi, että Oulussa varaudutaan itsenäisyyspäivänä mahdollisiin levottomuuksiin julkisuuteen tulleiden hyväksikäyttö- ja raiskausepäilyjen takia.

Poliisin mukaan kumpaankin kulkueeseen odotetaan noin sataa osallistujaa.

Oulussa paikalla olleen STT:n toimittajan mukaan kaupungin keskusta oli puolenpäivän aikaan hiljainen. Valtaosa kauppakeskus Valkean liikkeistä oli pyhästä huolimatta auki, ja asiakkaita kauppakeskuksessa oli harvakseltaan. Valkean ja kävelykadun alueella partioi yksi poliisiauto.

Lue myös:

    Uusimmat