Oulussa poliiseja oli "jokaisen kadun kulmassa" – lopulta mielenosoituksen vakavin tilanne tapahtui liukkaassa risteyksessä

Oulussa poliiseja oli"jokaisen kadun kulmassa" 3:19

Oulussa itsenäisyyspäivän alkuilta on sujunut Oulussa rauhallisesti. Kaupungilla nähtiin kaksi soihtukulkuetta, Ylioppilaitten soihtukulkue, jossa oli hieman yli 100 henkilöä sekä Suomen kansa ensin ry:n kulkue, jossa oli noin 60 henkilöä. Molemmat kulkueet sujuivat rauhallisesti ja mallikkaasti poliisin valvovan silmän alla.

Oulun poliisi oli varautunut riittävällä määrällä partioita yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi. Kulkueessa oli muutama jäsen Oulun Odineista sekä myös muutamia ulkomaalaisia.

Kulkueiden arveltiin kohtaavan ja tilanteessa nähtiin olevan vaara jonkinlaiseen yhteenottoon. Poliisi oli tämän vuoksi porrastanut kulkueiden aikatauluja ja reittejä.

Paikalla olleen MTV:n avustajan Ari Kettusen mukaan poliisin varautuminen näkyi kaupungilla vahvasti. 

– Melkein jokaisessa kadunkulmassa vaikutti olevan poliisiauto. Poliisi selvästi oli varautunut pahempaan. Rotuaarin aukiolta liikkeelle lähti noin kuutisen kymmentä henkilöä. 

Kettusen mukaan vakavin tilanne sattui, kun yksi kulkueessa ollut henkilö liukastui risteyksessä ja loukkasi kätensä.

Rikosepäilyt pöyristyttivät kadulla

Lopulta kulkue päätyi sankarihaudoille, jossa pidettiin hiljainen hetki ja toivotettiin hyvää itsenäisyyspäivää. 

Kettusen mukaan Oulussa on viime päivinä puhuttu paljon kaupunkia järkyttäneistä, lapsiin kohdistuneista seksuaalisen hyväksikäytön epäilyistä. Kymmentä ulkomaalaistaustaista miestä epäillään alaikäisten tyttöjen hyväksikäytöstä. Yhden kymmenvuotiaan hyväksikäyttöön on epäilyn mukaan osallistunut kuukausien ajan seitsemän miestä.

Ilmapiiri kadulla olikin vielä tänä iltana yhä pöyristynyt. Teot tuomittiin jyrkästi ja ihmisten puheista kuuli, että tietty raja on ylitetty.

Lue myös:

    Uusimmat