Oululaisen Anne Kurkelan ja hänen lapsensa vierailu marraskuun alussa lasten sisäseikkailupuisto Hoplopiin päätyi pahaan mieleen, kun lähtiessä he huomasivat pienen lapsen kenkien kadonneen teille tietämättömille. Kurkelan lapsen lisäksi kenkiä ja vaatteita katosi muiltakin paikassa leikki-iltaa viettäneiltä asiakkailta.
Kurkela kertoo, että he pohtivat ensimmäisenä vaihtoehtona vierailua uimahalliin. Hetken mielijohteesta he päättivät kuitenkin vierailla ennestään tutussa Oulun Limingantullissa sijaitsevassa Hoplopissa.
Hoplopit ovat niin sanottuja sisäleikkipuistoja, joita on yrityksen verkkosivujen perusteella Suomessa yhteensä 22 eri paikassa.
– Menimme sinne noin kello 17.30. Vietimme aikaa ihan normaalisti välillä syöden. Paikalla oli myös meidän ystäväperhe.
Uudet talvikengät hävisivät
Kurkelat päättivät lähteä kotiin puiston sulkemisaikaan noin kello kahdeksalta. Lapsen kenkiä ei kuitenkaan löytynyt vaatesäilytyksestä.
– 6-vuotiaan aivan uusia talvikenkiä ei kuitenkaan näkynyt missään, Kurkela kertoo.
Lopulta paikalle kerääntyi muitakin asiakkaita ja hekin kohtasivat samanalaisen ongelman. Kurkela kertoo laskeneensa kahdeksan lasta, joilta puuttuivat ulkokengät.
Ainakin yhdeltä lapselta oli myös takki kadoksissa. Niin ikään sisäänkäynnin vieressä ollut löytötavarapiste oli Kurkelan mukaan tyhjennetty vaatteista.
– Siihen jäi joukkio ihmettelemään asiaa. Hekin kertoivat, että lasten kadonneet kengät olivat tunnettujen valmistajien malleja ja uudehkoja, sillä tähän juuri tähän aikaan vuodesta lapsille hankitaan uusia ulkovaatteita. Kaikki ottivat kuitenkin tilanteen hyvin rauhallisesti, Kurkela muistelee.
Tilanteeseen tuli myös kaksi Hoplopin työntekijää, jotka olivat kadonneista tavaroista ihmeissään. Työntekijöiden mukaan heidän puistosta ei ole aiemmin vastaavalla tavalla kadonnut vaatteita.
Työntekijäkaksikko oli ilmeisesti ottanut yhteyttä esimieheensä ja kysynyt kuinka tilanteessa menetellään. Puiston työntekijät ottivat ylös asiakkaiden tiedot – mitä ja mistä kohtaa tavaroita oli kadonnut.
