Tenniksen Yhdysvaltain avointen turnaus käynnistyy New Yorkissa maanantaina. Miesten kaksinpelissä Suomen ainoa edustaja on Otto Virtanen, kun Emil Ruusuvuori ilmoitti lauantaina vetäytyvänsä pois kisasta.
Miesten nelinpelissä suomalaistoivo lepää Harri Heliövaaran harteilla. Kulunut vuosi on ollut Heliövaaralle ikimuistoinen, sillä Wimbledonin voitto Henry Pattenin kanssa oli iso pala suomalaista palloiluhistoriaa. Turnauksen juniorisarjassa suomalaisista on mukana Oskari Paldanius.
Virtanen nauttii tunnelmasta
Virtanen (ATP-125) selvitti upeasti karsintakierroksen kautta tiensä turnaukseen. Paikka varmistui myöhään torstai-iltana, kun suomalaispeluri kukisti karsintojen kolmannella kierroksella ranskalaisen Lucas Pouillen kolmessa erässä 7–6 (7–2), 1–6, 6–3.
– Varmasti haastava viikko tulossa jokaiselle. Kaikki ovat valmistautuneet huolella tähän isompaan kisaan, pohti Virtanen.
Yhdysvaltain avoimissa Virtanen pääsee irti tiistaina, kun vastaan asettuu ranskalainen Quentin Halys (ATP-119).
– Hän on hyvässä vireessä. Olisihan karsijalla ollut mahdollisuus kohdata esimerkiksi Novak Djokovic tai Carlos Alcaraz. Viimeinen grand slam -turnaus, joten otetaan kaikki ilo irti tästä.
Virtanen kertoo nauttivansa täysin rinnoin New Yorkin tarjonnasta.
– Vähän on erilaista, mihin suomipoika on tottunut. Paljon on vaihtoehtoja viettää vapaa-aikaa esimerkiksi ruoan tai muun aktiviteetin parissa. Manhattanilla on menoa aamusta iltaan, ja se on mukavaa vaihtelua pelaajalle.
