Ota rahat ja juokse -sarjan Ari Huhtinen paljastaa, millainen on hyvä valehtelija: "Tuntuu, että he ovat saaneet syntymässä lahjan"

Ari Huhtinen kertoo, miten valehtelijan saa kiinni 0:33
Katso videolta, miten Ari Huhtisen mukaan saa valehtelijan kiinni ja mikä on hänen mielestään ollut Ota rahat ja juokse -ohjelmassa mieleenpainuvinta.

Ota rahat ja juokse -ohjelman kuulustelija Ari Huhtisen mukaan kuulustelijan tärkeimpiä ominaisuuksia on olla objektiivinen.

Ari Huhtinen on Ota rahat ja juokse -ohjelmassa mukana jo kolmatta kautta, tosin ensimmäistä kertaa kuulustelijan roolissa. Kahdella aiemmalla kaudella hän on ollut etsijän roolissa.

Oikeassa elämässä Huhtisella on oma, yksityistä rikostutkintaa tekevä yritys, mutta kokemusta alalta hänellä riittää laajasti. Huhtinen meni Helsingin rikospoliisiin töihin 1980-luvulla, siirtyi sieltä suojelupoliisiin ja sieltä poliisiyhdysmieheksi ulkomaille. Tie toi kuitenkin takaisin Suomeen ja vakuutusalalle rikostorjuntatehtäviin. Oman yrityksen hän perusti vuonna 2004.

Huhtisen vahvuuksia kuulustelijana ovat pitkäjänteisyys ja objektiivisuus.

– Kuulustelijan täytyy olla loppuun asti objektiivinen. Syyllistä ei saa tehdä väkisin missään nimessä, Huhtinen kertoi MTV Uutisille ohjelman kuvauksissa.

Kuulusteluissa on varsin inhimillistä, että mukaan tulee myös henkilökohtaisia tunteita, kuten turhautumista, jos kuulustelu ei tunnu etenevän.

– Kokemus auttaa siinä, ettei ota asioita henkilökohtaisesti. Jos kerta kaikkiaan tutkinta ei etene, niin se pitää hyväksyä. Jos on tehnyt kaikkensa ja on tyytyväinen, että parempaan ei pysty, niin sille ei voi mitään.

Kuulustelun kannalta paras valehtelija on sellainen, joka ei oikein itsekään tiedä, puhuuko totta vai ei.

– Sellaisiakin ihmisiä on. Toiset taas ovat harjaantuneet niin, että tuntuu, että he ovat saaneet jo syntymässä lahjan valehdella asioita.

Huhtinen kokee ohjelman olevan hyvää vastapainoa omalle työlleen.

– Tämä on vaihtelua omaan työhön, tapaa uusia ihmisiä ja kuitenkin on omaan työhön liittyvän asian kanssa tavallaan tekemisissä. Tätä ohjelmaa ja oikeita kuulustelutilanteita ei kuitenkaan missään nimessä voi verrata toisiinsa. Ohjelmassa kuulusteltavilla on mahdollisuus valehdella, mutta meillä on nyt myös mahdollisuus rangaista heitä siitä. Tämä tekee pelistä mielenkiintoisemman.

Tällä Ota rahat ja juokse -kaudella kisaajina ovat julkisuudesta tutut henkilöt.

Ari Huhtinen kertoo jutun alussa olevalla videolla, miten valehtelijan saa valheista kiinni ja mikä on ollut ohjelmassa mieleenpainuvinta.

Ota rahat ja juokse 27. tammikuuta alkaen MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa.

Lue myös:

    Uusimmat