Ota rahat ja juokse -kaudella kisaavat julkkikset – he ovat mukana!

Ota Rahat ja juokse -sarjassa tulevalla kaudella rahasalkkuja piilotellaan julkisuudesta tuttujen kaksikoiden voimin.

Ota rahat ja juokse -sarja palaa ruutuun uuden kauden jaksoin 27. tammikuuta alkaen. Tulevalla kaudella kilpailijoina nähdään julkisuudesta tuttuja parivaljakoita, jotka saavat tunnin aikaa piilottaa 10 000 euroa sisältävän rahasalkun. Kilpailijoilla on käytössä pakoauto ja rahaa, jolla he voivat hankkia apuvälineitä piilotukseen.

Pakomatkan jälkeen kilpailijat otetaan kiinni ja suljetaan selleihin 30 tunnin ajaksi. Samaan aikaan kun kilpailijoita kuulustellaan, ammattietsivät tekevät kaikkensa löytääkseen rahasalkun todistusaineiston sekä kuulusteluista saatujen vihjeiden perusteella. Mikäli salkkua ei löydetä, ovat kilpailijat päihittäneet sekä etsivät että kuulustelijat ja he saavat pitää piilottamansa rahat.

Kauden kilpailijapareina nähdään Brädi ja Tuomas Kauhanen, Miska Haakana ja Alisa Aarniomäki, Kerttu Rissanen & Sini Sabotage, Molybros, Sabina Särkkä ja Shirly Karvinen, Pippa Laukka ja Noora Karma, Jaakko Parkkali ja Perttu Sirviö, Ina Mikkola ja Roni Bäck, Ansku Bergström ja Elina Gustafsson sekä Seksikäs-Suklaa ja Tinze.

Piilotettuja rahasalkkuja etsivät kuulustelun ja tutkinnan ammattilaiset Ari Huhtinen, Kari Laari,
Kristiina Komulainen sekä Mikko Raula ja kilpailijat matkaan lähettää juontaja Eero Ettala.

KILPAILIJAT:

Brädi & Tuomas Kauhanen

Kauden aloitusjaksossa 10 000 euron rahasalkkua lähtevät piilottamaan rap-artistit Brädi ja Tuomas Kauhanen. Salkun piilotuksessa on asennetta, kun jo pitkään toisensa tunteneet ja yhteistyötä tehneet Brädi ja Tuomas haastavat sekä etsijät että kuulustelijat salkkujahtiin.

Helteisessä salkun etsinnässä on luvassa rohkeita siirtoja ja sydämellisiä välihaasteita Brädin tarinoidessa kuulusteluissa avoimesti, kun taas Tuomas vaikenee lähes täysin. Kuulustelijat kääntyvätkin kaksikon avustajien puoleen. Pystyvätkö avustajat pitämään pokkansa ja asenteestaan kiinni yhtä hyvin kuin Brädi ja Tuomas?
Miska Haakana & Alisa Aarniomäki

Kymppitonnin rahapottia kauden toisessa jaksossa ovat kätkemässä tubettaja ja sisällöntuottaja Miska Haakana sekä muun muassa prinssi Williamin tilaamat keppihevoset suunnitellut keppihevosurheilija Alisa Aarniomäki. Vaikka yhteisiä heittäytymistä vaativia tube-haasteita on takana jo useita, Ota rahat ja juokse -kilpailuun avopari osallistuu ensimmäistä kertaa yhdessä kilpailijoina.

Miska ja Alisa ovat suunnitelleet salkun piilotusreitille lukuisia hämäyksiä etsijöille. Kuulusteluissa Miska luottaa rohkeasti vuolaaseen kerrontaan. Alisa on maltillisempi vastauksissaan. Miten hyvin kilpailijoiden taktiikka puree?

Kerttu Rissanen & Sini Sabotage

Kolmannessa jaksossa rahasalkkua piilottamassa nähdään tv-ohjelman kuvauksissa tutustuneet ystävykset näyttelijä Kerttu Rissanen ja artisti Sini Sabotage. Ryteiköt rymisevät, kun Kerttu ja Sini ottavat ohjat käsiinsä etsiessään salkulle sopivaa kätköä. Kuulustelijoille he kertovat keränneensä reitin varrelta Pokémon -hahmoja.

Uskovatko kuulustelijat selityksen? Pystyvätkö Kerttu ja Sini pitämään suunnitelmastaan kiinni loppuun saakka ja voittamaan kymmenentuhannen euron palkinnon.

Molybros

Tubettavat kaverukset Iba ja Keinaan rientävät jemmaamaan 10 000 euron rahasalkun kauden neljännessä jaksossa. Salkun piilotuksen Iba ja Keinaan hoitavat freestyle-tyylillä. He ehtivät jopa tehdä kuulustelijoille oman videon.

Kun sellin ovi kolahtaa kiinni ja älylaitteet takavarikoidaan, on edessä uusi tilanne, jossa rento Iba ja yksityiskohdista huolehtiva Keinaan kohtaavat putkan hiljaisuuden ja kuulustelijat. Miten kuulustelijat selvittävät etsiville vinkkejä salkun kätköpaikasta, kun vastassa on päättäväinen, mutta rennosti chillaileva Molybros?

Sabina Särkkä & Shirly Karvinen

Kauden viidennessä jaksossa rahasalkkua kätkemässä nähdään malli ja somepersoona Sabina Särkkä yhdessä pitkäaikaisen ystävänsä juontaja Shirly Karvisen kanssa. Putkan hiljaisuudessa Shirly valmistautuu olemaan periksiantamaton kuulusteluissa ja välttämään valehtelun, mutta hän ei myöskään halua paljastaa liikaa vihjeitä.

Kiinnioton jälkeen sellin seisahtunut aika jättää Sabinan yksin ajatustensa kanssa. Hän valitsee taktiikakseen järkähtämättömän päättäväisyyden kuulusteluissa. Miten kuulustelijat houkuttelevat kilpailijoita horjumaan valitsemissaan taktiikoissa?

Pippa Laukka & Noora Karma

Televisio-ohjelman parissa tutustuneet erikoislääkäri Pippa Laukka ja taikuri Noora Karma kiirehtivät piilottamaan 10 000 euron rahasalkkua kauden kuudennessa jaksossa. Pippa ja Noora paneutuvat rahasalkun piilotukseen tarkalla ennakkovalmistelulla. Noora uppoutuu sataprosenttisesti sellissä rooliinsa kiinniotettuna salkunpiilottajana. Pippa taas paljastaa itsestään kuulusteluissa yllättävän piirteen.

Miten ihmisten elekielen tulkintaan tottuneilta Pipalta ja Nooralta onnistuu omien äänettömien viestien hillintä, kun kuulustelijat hiillostavat heitä? Ovatko ennakkovalmistelut sittenkään riittävät etsivien etsiessä kätköpaikkaa?

Jaakko Parkkali & Perttu Sirviö

Tubettaja Jaakko Parkkali ja remonttipiiskurinakin tunnettu rakennusalan ammattilainen Perttu Sirviö koettavat kätkeä rahasalkun kauden seitsemännessä jaksossa. Luvassa on hulvatonta menoa, kun Pertun asiantuntemuksella he hankkivat salkun piilotukseen tarvittavan työkaluarsenaalin ja jopa samanlaiset ”pelipaidat”.

Kuulusteluja odotellessa onnistuvat Jarkko ja Perttu saamaan myös vartijan pään pyörälle. Miten heidän suunnitelmansa kestää? Kentällä etsivät sovittavat reitin palasia yhteen.

Ina Mikkola & Roni Bäck

Kauden kahdeksannessa jaksossa 10 000 euron rahasalkkua kätkemässä nähdään ystävykset toimittaja Ina Mikkola ja tubettaja Roni Bäck. He ovat tehneet suunnitelman, jossa on salkun piilopaikan
lisäksi mietitty, miten etsiville saisi tehtyä haasteita, joiden selvittäminen vie aikaa salkun etsimiseltä.

Kuulusteluja Roni arvelee haastavammaksi, mutta silti hän hämmentyy omasta reaktiostaan. Roni tekeekin kuulustelijalle yllättävän tarjouksen. Inalla on hihassaan myös valttikortti.

Ansku Bergström & Elina Gustafsson

Rakastavaiset tanssija Ansku Bergström ja ex-nyrkkeilijä Elina Gustafsson pistävät kaiken likoon piilottaakseen 10 000 euroa sisältävän rahasalkun. Heidän yhteisenä huolenaan on Anskun rehellisyys. Hän ei omien sanojensa mukaan yksinkertaisesti osaa valehdella nauramatta.

Pitääkseen itsensä vireinä, salkun etsijöitä auttavissa kuulusteluissa, asettavat kilpailijat itselleen lisähaasteen selliin. Kummankin on suoritettava yhteinen urheiluhaaste kuulustelujen välissä. Miten he onnistuvat omissa selleissään?


Seksikäs Suklaa & Tinze

Kauden viimeisessä jaksossa rahasalkkua ovat piilottamassa tubettaja-muusikko Seksikäs- Suklaa, eli Viki ja energisenä twerk-tanssijana tunnettu Tinze. Salkun piilotuksessa ystävykset päätyvät uniikkiin ratkaisuun, sillä he soittavat kavereilleen ja kysyvät vinkkejä salkun kätkemiseen.

Käyttävätkö Viki ja Tinze kavereiden neuvoja vai päätyvätkö omaan ratkaisuunsa? Tinze esittää kuulustelijoille myös väitteen, mikä on hänestä itsestäänkin uskomaton. Löytävätkö etsivät heidän reittinsä varrelle jättämiään johtolankoja?

Ota rahat ja juokse alkaa MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla pe 27.1. klo 20. Ohjelma on katsottavissa myös C Moressa.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja