Osaatko reklamoida käytetyn auton virheestä? Tästä vinkit vaikka varmuuden varalle

Kilpailu- ja kuluttajavirasto opastaa, miten käytetyssä autossa ilmenneestä viasta tai virheestä reklamoidaan oikeaoppisesti.

Pääsääntönä voidaan pitää, että käytetyssä autossa on myyjän vastuulle kuuluva virhe, mikäli auto ei vastaa myyjän antamia tietoja. Myyjä on vastuussa myös silloin, jos auto on huonommassa kunnossa kuin ostaja on voinut annettujen tietojen, auton iän, ajettujen kilometrien sekä myyntihinnan perusteella voinut olettaa.

Tietämättömyys ei vapauta myyjää vastuusta, mutta mikäli tämä on kertonut auton puutteista ennen kaupantekoa tai kyseessä on auton normaali kuluminen, ei myyjää voida pitää vastuussa.

Yritykseltä ostettu auto

Kuluttajansuojalaki suojaa ostajaa, mikäli auto on hankittu autoliikkeestä tai muulta yritykseltä. Jos auton takuu on voimassa, vastuussa on maahantuoja tai muu aiempi myyntiporras. Mikäli ostaja havaitsee autossa esimerkiksi virheen, josta myyjä ei ole kertonut, tulee hänen aina tehdä ensin valitus myyjälle. Jos asiaan ei löydetä ratkaisua kaupan osapuolten välillä, voi ostaja turvautua kuluttajaneuvonnan apuun. 

Yksityishenkilöltä ostettu auto

Siinä tapauksessa, että auto on hankittu yksityishenkilöltä, ei kuluttajansuojalaista ole apua. Sen sijaan sovelletaan kauppalakia. Mikäli ostaja on tehnyt auton virheestä valituksen myyjälle, mutta asia ei etene toivotusti, voi ostaja viedä asian käräjäoikeuteen.

Takuu voimassa

Tehdastakuun ollessa voimassa kuluttaja voi vaatia takuunantajaa vastaamaan viasta takuuehtojen mukaisesti, eikä ostajalta voida takuuaikana periä maksua vian selvittämiseen liittyvistä toimenpiteistä. Kuluttajan on muistettava ilmoittaa viasta ensin takuunantajalle. Mahdollisessa kiistatilanteessa, ennen asian viemistä kuluttajariitalautakunnan käsittelyyn, kuluttajan tulee olla yhteydessä maistraattien kuluttajaneuvontaan.

Takuu päättynyt

Takuun päättyminen ei tarkoita, että myyjän virhevastuu päättyy. Takuun päätyttyä ostajan on kuitenkin kyettävä osoittamaan, että kyseessä on virhe.

Yrityksen virhevastuulle kuuluu sellainen vika, joka on ollut autossa luovutushetkellä, vaikka vika ilmenisi myöhemminkin. Yrityksen vastuuaika määrittyy tapauskohtaisesti auton tai rikkoutuneen osan oletettavissa olevan kestoiän perusteella. Virheenä ei pidetä luonnollisesta kulumisesta, tapaturmasta tai käyttövirheestä aiheutunutta vikaa.

Jos auto osoittautuu virheettömäksi, yrityksen on mahdollista periä ostajalta etsintätyöstä kohtuullinen maksu, mikäli siitä on sovittu etukäteen.

Lähde: Kilpailu- ja kuluttajavirasto

***

Tästä tiedät, että mopo on viritetty 1:06

Lue myös:

    Uusimmat