Orpo nostaisi pakolaiskiintiötä 300:lla vuodessa – "Muutos olisi hallitusohjelman mukainen"

Suomen pakolaiskiintiötä pitäisi nostaa kolmellasadalla 1050:een, kun pakolaiskriisin kriittinen vaihe on ohi ja turvapaikanhakijoiden määrä laskenut selvästi, sanoo kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo.

Orpon mukaan korotus ei olisi suuri, mutta kyseessä olisi merkittävä ele.

Muutos olisi Orpon mukaan hallitusohjelman mukainen, koska ohjelman mukaan pakolaiskiintiön tulee olla samalla tasolla kuin aiempina vuosina. Pakolaiskiintiö on viime vuosina ollut 750-1050. Saman ajatuksen on esittänyt myös sisäministeri Paula Risikko (kok.).

Orpo puhui kokoomuksen periaateseminaarissa puolueen arvoista. Hän puolusti jälleen kerran päätöstä lopettaa hallitusyhteistyö perussuomalaisten kanssa ja vakuutti, että kokoomuslaisuuteen aatteena kuuluu ihmisten välinen tasa-arvo ja kansojen keskinäisen ymmärryksen ja rauhanomaisen kanssakäymisen edistäminen.

– Emme voi antaa hiljaista hyväksyntää toisten loukkaamiselle tai vähättelylle näiden syntyperän, perhetaustan, ihonvärin, sukupuolen tai seksuaalisuuden tai muunkaan henkilöön liittyvän seikan takia, Orpo sanoi.

Orpon mukaan perusarvojen lisäksi on kyse "ihan perinteisistä hyvistä käytöstavoista".  

 

Lue myös:

    Uusimmat