Opposition mielenosoitus Moskovassa keräsi satoja osanottajia – Pietarin protestin määrä alkaa illansuussa

Venäjällä joitakin satoja ihmisiä on ottanut osaa presidentti Vladimir Putinin vastaiseen mielenosoitukseen Moskovassa.

Oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi on kutsunut koolle mielenosoituksia Putinin syntymäpäivänä. Pietarin protestin on määrä alkaa illansuussa.

Opposition mielenosoituksia on kutsuttu koolle noin 80 kaupungissa. Opposition mukaan useita aktivisteja on pidätetty eri puolilla Venäjää.

Navalnyi ei itse pääse osallistumaan protesteihin, koska hänet tuomittiin vankeuteen aiemmin tällä viikolla. Navalnyi sai 20 päivän tuomion, koska oli viranomaisten mukaan rikkonut jatkuvasti lakia julkisten kokoontumisten järjestämisestä.

Toimistoja ratsattu, kannattajia pidätetty

Alun perin Navalnyin piti kampanjoida tänään Putinin kotikaupungissa Pietarissa. Navalnyi haluaa asettua ehdolle ensi kevään presidentinvaaleissa, mutta vaaliviranomaisten mukaan se ei ole mahdollista hänen aiemman petostuomionsa vuoksi.

Viime päivinä Navalnyin kampanjan päämaja Moskovassa ja muita toimistoja on ratsattu. Myös useita Navalnyin läheisiä tukijoita on pidätetty.

Navalnyin Pietarin-toimiston johtaja Polina Kostjleva ei halunnut arvioida, miten viranomaisten toimet vaikuttavat ihmisten intoon lähteä kaduille.

– Mitä tahansa voi tapahtua. Nuoria ihmisiä osallistuu -- heillä ei ole mitään hävittävää, Kostjleva sanoi.

Putin täyttää tänään 65 vuotta. Kremlin tiedottajan mukaan presidentti viettää syntymäpäiväänsä perhepiirissä. Lisäksi hän johtaa Venäjän turvallisuusneuvoston istuntoa. 

Lue myös:

    Uusimmat