Oppenheimer-uutuuselokuvan ohjaaja Christopher Nolanilla ei ole älypuhelinta – nyt hän kertoo, miksi

Oppenheimer-elokuvan ohjaaja Christopher Nolan ei ole myöskään innostunut sähköpostin käytöstä.

Uutuuselokuva Oppenheimer saa ensi-iltansa 21. heinäkuuta. Elokuvan ohjaaja Christopher Nolan, 52, kertoi The Hollywood Reporterin haastattelussa, ettei hänellä ole älypuhelinta, eikä sähköpostia käytössään.

Hän kertoi myös kirjoittavansa elokuviensa käsikirjoitukset tietokoneella, jossa ei ole Internet-yhteyttä.

– Lapseni luultavasti sanoisivat, että olen täydellinen luddiitti, Nolan sanoi ja käytti termiä, joka viittaa teollista vallankumousta vastustaneiden käsityöläisten protestiliikkeen edustajiin 1800-luvun alun Britanniassa.

Vaikka Nolan pitää teknologiaa ja sen tarjoamia mahdollisuuksia hämmästyttävinä, hänellä on hyvä syy olla omistamatta älypuhelinta. 

– Henkilökohtainen valintani riippuu siitä, kuinka osallistun. Kyse on häiriön tasosta. Jos luon materiaaliani ja kirjoitan omia käsikirjoituksiani, kokopäiväinen oleminen älypuhelimella ei olisi minulle kovin hyödyllistä, Nolan selvensi. 

Vuonna 2020 Nolan kertoi Peoplelle käyttävänsä simpukkapuhelinta, joka on ajoittain hänen mukanaan ja siitä irtipysyminen on hyödyllistä hänen taiteelleen. Hän häiriintyy helposti, joten ei halua käyttää nettiä joka kerta ollessaan tylsistynyt. Nolan ajatteleekin, että silloin, kun muut räpläävät älypuhelintaan, niin hän saa keskittyä juuri parhaisiin ajatuksiinsa.

Hän ei ole myöskään koskaan ollut erityisen kiinnostunut sähköpostin käytöstä, vaan mieluummin soittaa ihmisille lankapuhelimella. 

Nolanin uusin elokuva seuraa J. Robert Oppenheimeria (näyttelijänä Cillian Murphy), joka tunnetaan Manhattan-projektia johtaneena tiedemiehenä. Hän yritti luoda atomipommin toisen maailmansodan aikana. Elokuva perustuu Pulitzer-palkinnon voittaneeseen elämäkertaan nimeltään American Prometheus: The Triumph and Tragedy of J. Robert Oppenheimer. Elokuvan pääosissa nähdään myös Matt Damon, Robert Downey Jr., Emily Blunt ja Florence Pugh.

Lähde: People

Lue myös:

    Uusimmat