Mainos

Opiskelijat kertovat ongelmista Hoasin "hometalossa": Rottia, luteita ja parissa päivässä homehtuvia leipiä

2:58

Helsingin Malminkartanon Justeenintien opiskelija-asuntosäätiön Hoasin omistamassa talossa muhii opiskelijoiden mukaan terveyspommi. Lukuiset asukkaat kertovat rottien ja luteiden lisäksi talossa paljastuneesta home-ongelmasta.

MTV Uutiset tapasi opiskelijoita, jotka havahtuivat vasta nyt ongelman vakavuuteen. Opiskelijoiden mukaan homepilkkuja on näkyvissä kylpyhuoneissa, mutta myös leivät homehtuvat pöydälle parissa päivässä. 

Juristiksi opiskeleva Emmi Koli kertoo löytäneensä muuttonsa jälkeen kylpyhuoneestaan lattiaremontissa umpeen massatun vesilukon avattuaan puolimetrisen homeisen ja mädän hiusvanan.

– Jouduin itse avaamaan vesilukon, kun huolto ei suostunut tulemaan paikalle. Mielestäni kaikki kylpyhuoneet pitäisi remontoida, Koli toteaa.

Iso joukko opiskelijoita heräsi ongelmiin vasta, kun taloon muuton jälkeen sairastumiskierteeseen joutuneen pikkulapsiperheen äiti Rachel Roth toi home-epäilynsä julkisuuteen kertomalla asiasta ensimmäisenä Helsingin Sanomissa.

Roth kertoi MTV Uutisille jopa kylkiluidensa murtuneen yskimisestä ja koko lapsiperheen sairastuneen pysyvästi homeesta.

Terveys romahti muuttamassa kuukaudessa

Anne-Katarina Virolainen kertoo oireilunsa alkaneen pari kuukautta opiskelija-asuntoon muuton jälkeen, alkuvuodesta 2016.

– Muuttaessani asuntoon kiinnitin vain huomiota siihen, että siellä haisi tunkkaiselle. Ensimmäiset vieraani, jotka olivat astmaatikko siskoni ja tämän ystävä, sairastuivat kylässä olleessaan. Siskolleni nousi kova kuume, joka paheni keuhkokuumeeksi. Toinen vieraani sai pahan ihottuman ja hän kärsi hengenahdistuksesta, Virolainen muistelee.

21-vuotiaan restonomiopiskelijan Anne-Katarinan omat vakavat terveysongelmat puhkesivat alkuvuodesta 2016.

– Terveyteni romahti pikkuhiljaa siten, että olin tosi väsynyt eikä koulun käynnistä tahtonut tulla mitään. Olin niin väsynyt, että nukuin 17 tuntia päivässä. Käteni ja jalkani eivät toimineet kunnolla ja niiden liikuttelu ei tahtonut onnistua, koska lihakset olivat voimattomat, Virolainen kuvailee.

Virolaisen mukaan hänen terveytensä romahti pikkuhiljaa ja seuraavana kuvaan tulivat lihaskrampit.

– Lihakseni nykivät itsestään enkä voinut kontrolloida niitä. Kehoani särki enkä esimerkiksi entisenä pianistina saanut kunnolla liikutettua sormia. Kipu oli läsnä joka päivä. Olin aivan uuvuksissa.

Hoas: Tehkää vikailmoituksia

Hoasin toimitusjohtaja Matti Tarhion mukaan Hoas on panostanut huoltotason nostoon.

– Neuvon asukkaita tekemään vikailmoituksia, muutoin emme tiedä ongelmista, Tarhio muistuttaa.

Tarhio tietää, että Justeenintiellä on ollut pieneläinongelmia, minkä vuoksi taloon on tehty myrkytyksiä.

Hoas kertoo lisänneensä talojen peruskorjauksia merkittävästi viimeisen 2 vuoden aikana. Tänä vuonna aloitetaan 500 asunnon perusparannus.

Opiskelija-asuntojen vuokrat ovat noin 30 prosenttia edullisempia kuin markkina-hintaiset asunnot.

Hoas on tehnyt YouTube-kanavalleen käytännön huolto-ohjeita

Vesi- ja viemärilaitteiden puhdistuksesta täällä.

Sitten alkoi lääkärissä ramppaaminen

Virolaisen mukaan lääkärit eivät osanneet sanoa syytä oireisiin. 

– Minulle tehtiin kaikki mahdolliset kokeet, mutta lääkärit olivat aivan neuvottomia. Se oli todella pelottavaa – elämä oli vaikeaa. Kärsin joka päivä. Pelkäsin jopa kuolevani 20-vuotiaana, Virolainen kertoo.

Virolainen sanoo tehneensä lukuisia vikailmoituksia asunnostaan Hoasille.

– Kylpyhuoneessa oli silminnähtävää hometta. Asunnon katossa näkyi jälkiä vanhoista vesivaurioista, mutta Hoas ei mittauksissa löytänyt mitään korjattavaa. Kaikki kiistettiin, mutta muuttoni jälkeen kuulin, että asuntoni kylpyhuone yllättäen remontoitiinkin.

En tuntenut enää kasvojani

Virolainen teki lopullisen muuttopäätöksen palattuaan joululomalta, kun hän ei eräänä iltana tuntenut enää kasvojaan.

– Pakkasin siltä istumalta kassini ja muutin kaverini luo. Puolen vuoden kuluttua terveyteni palasi, ja nyt vasta vuosi muuton jälkeen tunnen oloni normaaliksi. Pääni ei ole enää sumuinen, vasta nyt tajuan, miten rankka vuosi oli. Syy-yhteys oireideni ja Justeenintien asunnon välillä on selvä, väittää Virolainen.

Virolainen sanoo lopulta saaneensa Hoasilta uuden asunnon, kun hän kaverinsa nurkissa asuttuaan meni eräänä iltana Hoasin toimistolle ja pamautti nyt tämä loppuu tähän – tämä riitti!

– Sain samana iltana uuden asunnon, mutta näin jälkikäteen ajatellen tuntuu siltä, että tällä tavalla minut hyssyteltiin hiljaiseksi.

3:29

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.