Brittiläinen yliopisto-opiskelija koki melkoisen järkytyksen otettuaan kostean baari-illan jälkeen Uberin.
Insinööriksi Newcastlen yliopistossa opiskeleva James oli ollut viettämässä kosteahkoa iltaa baarissa. Kun tuli kotiinlähdön aika, päätti James poistua paikalta Uberilla.
Tavanomaisesti varsin mutkattomasti sujuva kyyti oli kuitenkin tällä kertaa jotain aivan muuta. James nimittäin nukahti matkan alkuvaiheessa, eikä ehtinyt tajuamaan erhettä, jonka oli tehnyt kyytiä tilatessaan.
Lue myös: Uber-kuski ajoi päin punaisia – kyydissä olleelle naiselle yli 30 miljoonan euron korvaukset
Väärä postinumero
Sen sijaan, että James olisi asettanut määränpääksi kotiosoitteensa Newcastlessa, tilasi hän kyydin Norwichissa sijaitsevaan samannimiseen osoitteeseen. Vain postinumero erotti oikean määränpään väärästä.
Kuljettajalta meni reilun 400 kilometrin matkaan viitisen tuntia. James veteli kiltisti sikeitä koko matkan.
Kun tuli aika hypätä kyydistä, tajusi höyhensaarilta palannut James, ettei hän ollut lähelläkään kotiaan. Ja kaiken lisäksi erehdys oli käymässä kalliiksi, sillä matkan hinnaksi oli kertynyt noin 1 500 euroa.