Opiskelija kaipasi lisätienestejä – kertoo tienaavansa yli tuhat dollaria kuukaudessa myymällä käytettyjä alushousuja

Omat rahat: Näin aloitat sijoittamisen 9:46
Varallisuusvalmentaja Tellervo Uotila sekä United Bankersin yksityispankkiiri Niina Nummela antoivat neuvoja sijoittamistaipaleen alkuun Huomenta Suomen lähetyksessä.

Opiskelija halusi tienata rahaa opintojensa aikana. Sen lisäksi, että hän teki keikkatyötä, hän alkoi myymään käytettyjä alusvaatteita netissä. Nainen onkin luonut alusvaatteista kannattavan bisneksen. 

Jokainen, joka on joskus viettänyt opiskelijaelämää, tietää, ettei rahaa välttämättä virtaa ovista ja ikkunoista opiskelujen aikana. Jos ei ole valmis tai ei pysty elämään tukien ja opintolainan varassa, ainoa tapa saada rahaa, on mennä töihin.

Täyspäiväisen opiskelun ja töiden yhteensovittaminen voi toisinaan olla haasteellista. Moni opiskelija tekeekin töitä viikonloppuisin tai muutamina arki-iltoina, esimerkiksi baaritiskin tai kaupan kassan takana.

Suomalaiset ovat siinä mielessä onnellisessa asemassa, että opiskelu on ilmaista ja yhteiskunta tukee opiskelijaa erilaisten tukien ja matalakorkoisen opintolainan avulla.

Sen sijaan Amerikassa lukukausimaksut ovat useita tuhansia dollareita. Mistä Atlantin toisella puolen elävä nuori opiskelija saa rahaa elämiseen?

Yahoo pyysi erästä 21-vuotiasta korkeakouluopiskelijaa kertomaan, miten hän elättää itsensä, ja millaisista tuloista hänen vuosittaiset 40 000 dollarin vuositulonsa koostuvat.

Yhdet alushousut maksavat 120 dollaria

Nimettömänä pysyttelevä opiskelija kertoo, että hänen kuukausitulonsa vaihtelevat jopa radikaalisti, sillä hän tekee useaa työtä samanaikaisesti. Nainen toimii muun muassa baari- ja kassatyöntekijänä sekä koiran ulkoiluttajana.

Hän tienaa kuitenkin suurimmat yksittäiset tulonsa hieman erikoisen bisneksen kautta: nainen nimittäin myy käytettyjä alushousujaan ja sukkiaan.

Opiskelija tienaa alushousujen myynnistä jopa 1 700 dollaria kuukaudessa. Sukkapari tai yksittäiset alushousut maksavat 120 dollaria. Miten ihmeessä bisnes on niin kannattavaa?

Internet on pullollaan ihmisiä, joilla on fetissejä

Nainen kertoo, että Internet on pullollaan hänen kaltaisia naisia, jotka myyvät käytettyjä alushousuja. Ja syy on yksinkertainen: internet on myös pullollaan ihmisiä, joilla on fetissejä alushousujen ja sukkien suhteen – puhumattakaan muista kummallisista fetisseistä.

– Kerran yksi alushousujeni vakiostajistani halusi haistella kainaloitani. Tapasimme täysissä pukeissa ja minä annoin hänen vain haistella alushousujani 15 minuutin ajan, nainen kertoo.

– Ansaitsin 500 dollaria ekstraa antamalla hänen vain haistella kainaloitani.

Internet mahdollistaa myös anonyymina toimimisen, mikä madaltaa niin alushousujen myyjän kuin niiden ostajienkin kynnystä harjoittaa toimintaa.

Kate on alusvaatebisneksessä kohdillaan

Opiskelijatytön kuukauden tulot eriteltyinä:

Tarjoilijan työt: 626 dollaria + tipit 1 000 dollaria

Käytettyjen alusvaatteiden myynti: 1 700 dollaria

Muut työkeikat (esim. koiran ulkoiluttaminen): 4 496 dollaria

Kainaloiden haistelu: 500 dollaria

Yhteensä: 6 322 dollaria

Opiskelija kertoo, että kate on alusvaatebisneksessä enemmän kuin kohdillaan. Nainen käyttää kuukausittain noin 37 dollaria alusvaatteisiin, mikä tarkoittaa hänen mukaansa korkeintaan paria dollaria per alusvaate. Kun sukkaparista maksetaan 120 dollaria, bisnes on erittäin kannattavaa – ja sen lisäksi vaivatonta.

– Ollakseni rehellinen, alusvaatteiden myyminen on saanut minut tuntemaan itseni todella voimaantuneeksi, sillä kontrolli on minulla, opiskelija kehuu bisnestä.

Nainen sai opintojensa ohessa säästettyä suuren määrän rahaa, jolla hän perustaa oman alusvaateyrityksen. Yrittäjyyttä opiskellut nainen inspiroitui bisneksestä myös siinä määrin, että hän suunnittelee omia alusvaatteita.

Lue kaikki uusimmat lifestyle-aiheiset artikkelit!

Lähde: Yahoo, Glamour


Lue myös:

    Uusimmat