Opettajan työ muuttumassa rajusti: “Opettajista tulee lasten valmentajia ja mentoreita”

Opetushallituksen pääjohtajan Aulis Pitkälän mukaan opettajien rooli muuttuu lähivuosina merkittävästi. Perinteinen opetustehtävä on vain yksi osa opettajien työtä.

Perusopetuksessa otetaan ensi syksynä käyttöön uusi opetussuunnitelma, jolla pyritään merkittävästi muuttamaan opettamisen ja oppimisen tapoja. Samalla muuttuvat opettajien tehtävät.

– Opettajan rooli muuttuu opettamiskeskeisestä oppimiskeskeiseksi. Siis koutsiksi (valmentajaksi), mentoriksi ja tukijaksi, Opetushallituksen pääjohtaja Aulis Pitkälä sanoo MTV:n Uutisextra-ohjelmassa.

Pitkälän mukaan myös opettajien palkkausta on muutettava, sillä nykyinen palkkausmalli ei vastaa uusia vaatimuksia.

Tällä hetkellä opettajien palkka perustuu pääasiassa oppituntien määrään.

– Tämä johtaa opetuskeskeiseen koulukäsitykseen. Nyt pitäisi ihan ehdottomasti siirtyä jonkinlaiseen vuosityöaikamalliin, Pitkälä sanoo.

Käytännössä opettajalle määriteltäisiin tietty vuosityöaika, jonka puitteissa hän voisi järjestää työtehtävänsä nykyistä joustavammin.

Lisää vastuuta oppilaille

Perusopetusta ohjataan Pitkälän mukaan selvästi nykyistä oppilas- ja oppimiskeskeiseksi. Tämä vaatii myös oppilailta aktiivisuutta.

– Opetuksessa pitäisi korostaa oppijan roolia ja hänen vastuutaan oppimisesta. Mielestäni jo varhaiskasvatusvaiheessa lapset ovat valmiita ottamaan enemmän vastuuta oppimisestaan, Pitkälä sanoo.

Opetushallituksen pääjohtaja on korkein opettamisen kehittämisestä vastaava virkamies. 

MTV:n Uutisextra lähetetään Seitsemän Uutisten jälkeen kello 19.10. Koko lähetyksen voit katsoa myös oheiselta videolta.

Lue myös:

    Uusimmat