Opettaja halusi antaa kouluvuodelle ikimuistoisen alun – muutti luokkahuoneen Tylypahkaksi!

Ensimmäinen koulupäivä ei ole kaikkien kouluikäisten lempipäivä vuodessa. Jos koulun saa aloittaa lempielokuvansa tapahtumapaikalta, voi koulunalku saada kuitenkin jopa ihastuneita reaktioita.

Yhdysvalloissa, Oregonissa sijaitsevan Evergreenin koulun opettaja Kyle Hubler muutti luokkahuoneensa Harry Potter -ihmemaaksi. 7. ja 8. luokkalaisten opettaja halusi yllättää kouluun palaavat oppilaat, ja siinä hän todella onnistui.

– Paras osa olivat korvin kuultavat henkäykset. Heidän leukansa loksahtivat lattiaan asti, ja he jähmettyivät hetkeksi paikoilleen, ja ryntäsivät sitten sisään ja parveilivat kaikkialla. He halusivat nähdä jokaisen yksityiskohdan, 28-vuotias opettaja kertoo oppilaiden reaktioista.


Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.

Hubler kertoo olleensa Harry Potter -fani jo omista kouluajoistaan lähtien, ja kertoo velhotarinoilla olleen suuri vaikutus häneen pienestä asti.

– Lapsena oleminen voi olla joskus rankkaa – oli aikoja, jolloin tunsin, etten kuulunut mihinkään kaveripiireihin, ja kirjojen lukeminen oli tapa paeta sitä ja tuntea, että kuulun johonkin, Hubler kertoo.

Luokkahuoneen muuttamiseksi opettaja käytti lapsuudesta asti keräämiään aiheeseen liittyviä tavaroita, ja etsi lisää koristeita myös rautakaupoista, netistä ja kirpputoreilta, joka piti koristelukustannukset matalina.

Jopa 300–400 dollaria, eli noin 250–330 euroa koristeluihin käyttänyt Hubler kertoo, että halusi tuoda tempauksella omaa persoonallisuuttaan esille ja rakentaa suhdetta oppilaisiin.

– Se ei ole vain yksisuuntainen suhde, jossa minä välitän tietoa oppilaisiin, vaan voimme myös kohdata itsemme ihmisinä, hän sanoo.

Opettaja käytti luokkahuoneen koristeluun jopa 70 tuntia, jotka sisälsivät muun muassa koko katon peittämisen jätesäkeillä.

– Aloin tulla kouluun noin viisi viikkoa ennen oppilaiden saapumista.

Opettajan Facebook-julkaisun kuvissa luokkahuoneessa näkyy monia Harry Potter -kirjoista ja -elokuvista tuttuja elementtejä. Julkaisu on kerännyt jo yli 10 000 reaktiota ja 18 000 jakoa.


Jos julkaisu ei näy, voit katsoa se täältä.

Hubler kertoo, että myös koulun rehtori oli tempauksesta innoissaan. Monet opettajan työkaverit olivat vaivannäöstä hämmästyneitä, mutta se innosti myös heitä panostamaan luokkahuoneympäristöön.

Kuten monen muunkin lapsen, myös Hublerin unelma oli päästä Harry Potterin tapahtumapaikalle Tylypahkaan.

– Kun minusta tuli opettaja ja aloin puhua opiskelijoilleni heidän unelmistaan, tajusin, että minulla oli mahdollisuus tehdä lapsuuden unelmastani totta. Tämä ei ollut välttämättä se tapa, miten kuvittelin sen lapsena, mutta minusta tuntuu, että tein silti 12-vuotiaan itseni ylpeäksi.

– Haluan, että opiskelijani tuntevat, että he voivat saavuttaa unelmansa, olivat ne sitten kuinka isoja ja taianomaisia tahansa, opettaja kertoo.

Lähteet: Huffington Post, ABC News, Facebook

***

Millaisia haasteita älypuhelimet aiheuttavat koulussa?

Lasten älylaitteiden käyttö herättää pelkoja vanhemmissa 10:00

Lue myös:

    Uusimmat