OP:n Vallilan pääkonttorin myynnistä päätös syksyllä – valtaosa kiinnostuneista ulkomailta

OP-ryhmän Helsingin Vallilassa sijaitsevan pääkonttorin mahdollisesta myynnistä on odotettavissa päätös syksyllä.

Pääjohtaja Timo Ritakallion mukaan valtaosa kiinnostuneista ostajaehdokkaista on ulkomaisia.

– On ollut laajaa kansainvälistä kiinnostusta kiinteistörahastoista, eläkerahastoista tähän kohteeseen. Meidän on syksyn aikana tarkoitus ratkoa, että myymmekö, millä hinnalla ja kenelle, sanoo Ritakallio MTV Uutisille.

Ritakallion mukaan ulkomaiset sijoittajat ovat nyt erittäin kiinnostuneita suomalaisista kiinteistömarkkinoista, joten ajoitus on hyvä.

Rakennuksen myynnin jälkeen OP jäisi tiloihin vuokralle. OP-ryhmän osien lisäksi kiinteistössä on esimerkiksi Verohallinnon tiloja.

Viime vuosina yrityksillä on ollut suuntauksena olla toimitiloissaan mieluummin vuokralla, jos kiinteistöt eivät kuulu niiden ydinliiketoimintaan. OP-ryhmän pääjohtajan Timo Ritakallion mukaan myyntiaikeiden taustalla ovat pankkien vakavaraisuussäännökset.

OP muutti tiloihin vuonna 2015, ja kortteli valmistui kokonaisuudessaan vuonna 2017. Rakennus tarjoaa työskentelytilat noin 5600 ihmiselle. Kiinteistön rakentaminen maksoi noin 200 miljoonaa euroa.

Lue myös:

    Uusimmat