OP:n ennuste: Suomen talous painuu taantumaan ensi vuonna

OP:n ekonomistit ennustavat Suomen talouden painuvan ensi vuonna lievään taantumaan.

OP ennustaa Suomen bruttokansantuotteen kasvavan tänä vuonna 2,0 prosenttia, mutta ensi vuonna kasvun arvioidaan jäävän nollaan. Keväällä OP oli arvioinut ensi vuoden talouskasvuksi 0,6 prosenttia.

Vuonna 2024 Suomen talous elpyy OP:n mukaan hieman, mutta bruttokansantuote kasvaa vain 0,7 prosenttia.

OP:n pääekonomistin Reijo Heiskasen mukaan viime aikoina nähty korkeasuhdanne hiipuu vähitellen ja ensi vuonna talouden kokonaisuus täyttää lievän taantuman kriteerit.

– Suomessa niin yritysten kuin kotitalouksien taloustilanne on kokonaisuutena hyvä, mikä paitsi helpottaa sopeutumista heikompiin aikoihin myös pehmentää iskua koko talouteen, Heiskanen sanoo OP:n tiedotteessa.

OP:n mukaan inflaatiohuippu koetaan syksyllä, mutta hintojen nousu on keskimäärin nopeaa myös ensi vuonna.

Suomen työttömyysaste sivuaa OP:n mukaan tänä vuonna kuluvan vuosituhannen alimpia tasoja ja työllisyysaste on ennätyskorkealla. Samalla avoimia työpaikkoja on poikkeuksellisen paljon.

Talouskasvun hidastuessa työttömyys kääntyy kuitenkin OP:n ennusteen mukaan nousuun ja työllisyysaste laskee.

Lue myös:

    Uusimmat