OP ennustaa vihdoin nousukautta ja viennin kasvua

Työllisyys ja talouskasvu nousussa 1:48

Osuustoiminnallinen finanssikonserni OP löi tiistaina pöytään kovat talouskasvuluvut. OP ennustaa, että bruttokansantuote kasvaa tänä vuonna 1,8 prosenttia ja ensi vuonna 2,0 prosenttia. 

OP:n pääekonomisti Reijo Heiskanen kertoo, että kasvu on voimakkaampaa kuin keskimäärin pitkällä aikavälillä. Hänen mukaansa pitkäaikainen kasvu on noin 1,5 prosenttia. Tämä merkitsee sitä, että Suomessa on käynnissä nousukausi. 

– 1,8 ja 2,0 prosenttia ovat noin prosenttiyksikön enemmän kuin viralliset ennusteet, Heiskanen sanoo. 

Hänen mukaansa talousennusteet ovat yleensä varovaisia. Nousussa ne ovat alakantissa ja laskussa yläkantissa. Suomen talous saattaa siten kasvaa lähivuosina nopeammin kuin nyt ennakoidaan. 

Vienti elpyy ennusteen mukaan pitkän tahmomisen jälkeen ripeästi. Viime vuonna vienti kasvoi 1,1 prosenttia, tänä vuonna jo 3,5 prosenttia ja ensi vuonna 5,0 prosenttia. Heiskasen mukaan kilpailukykysopimus vaikuttaa erityisesti 2018 lähtien. 

– Euroopasta on saatu kovaa faktaa, että tällä hetkellä tunnelma, momentum, on varsin hyvä, Heiskanen kertoo. 

Maailmantaloudessa Yhdysvallat lähestyy suhdannehuippua, Euroopassa jatkuu kohtalainen kasvu, Kiinassa on vakaampi tilanne kuin vuosi sitten ja Venäjänkin taloudessa pahin on ohi. Tämä kaikki tukee Suomen viennin elpymistä. 

– Yrityspuolelta on tullut tietoja, että myös investoinnit ovat viriämässä, Heiskanen kertoo. 

Ei välittömiä uhkakuvia 

Heiskanen sanoo, että välittömiä uhkakuvia Suomen taloudessa ei ole. Kasvu ei kuitenkaan poista valtion ongelmia. Työllisyysaste on nousussa mutta ei yllä 72 prosentin tavoitteeseen lähivuosina. 

Työttömyysaste putoaa ennusteen mukaan tämän vuoden 8,3 prosentista 7,8 prosenttiin vuonna 2018. Heiskanen pitää arviota varovaisena. Työttömyysaste voi laskea enemmänkin. 

Hän kertoo kuitenkin, että pitkän aikavälin ennusteet ovat vaisumpia ja riskit painottuvat muutaman vuoden päähän. Suomessa riskinä on muun muassa se, että nousukausi hyydyttää uudistukset.   

Lue myös:

    Uusimmat