OP Suomen talouskasvusta: 0,0 prosenttia

Finanssikonserni OP-ryhmän ekonomistit ennustavat Suomen talouteen nollakasvua tälle vuodelle. Ennuste on pysynyt ennallaan verrattuna edelliseen OP:n suhdanne-ennusteeseen, joka julkaistiin marraskuussa.

Vaikka kasvun odotetaan pysyvän 0,0 prosentissa, siihen yltäminen edellyttää hieman voimakkaampaa käännettä Suomen taloudessa kuin aiemmin on arvioitu, tiedotteessa sanotaan.

Tällainen käänne parempaan on OP:n ekonomistien mukaan siis tulossa, vaikka merkkejä pikaisesta elpymisestä ei olekaan näköpiirissä.

Vielä viime vuonna Suomen talous painui taantumaan, mutta OP:n mukaan suhdannetilanne ei vaikuta enää huonontuneen.

Perustekijät puoltavatkin sitä, että talous elpyy vuoden kuluessa ja kasvaa kohtalaisesti vuonna 2025, ennusteessa arvioidaan.

OP-ryhmä on nostanut vuoden 2025 bkt-kasvuennustettaan aiemmasta 1,2 prosentista 1,4 prosenttiin.

–  Edellytykset käänteelle parempaan ovat muodostumassa. Kaikkien talouteen kielteisesti vaikuttaneiden syiden jälkeen saamme olla tyytyväisiä, jos pääsemme näin lievällä taantumalla, OP-ryhmän pääekonomisti Reijo Heiskanen sanoo tiedotteessa.

Moni mittari piristymässä

OP:n mukaan talousnäkymien hienoisen kirkastumisen taustalla ovat hidastunut inflaatio ja korkojen lasku.

Esimerkiksi Suomen tavaraviennin lähiajan näkymät ovat vielä vaisut, mutta niiden odotetaan piristyvän vähitellen vuoden loppua kohti. Lisäksi OP ennustaa, että suomalaisten reaalitulojen kasvu kääntää myös yksityisen kulutuksen kasvuun.

Investointien alamäki on OP:n mukaan Suomessa jatkumassa, mutta vuoden mittaan on odotettavissa käänne kohti parempaa.

Viime vuonna heikentynyt työllisyyskehitys saa niin ikään jatkoa tänä vuonna, OP ennustaa. Kehityksen odotetaan kuitenkin vakautuvan vuoden jälkipuoliskolla. OP uskoo, että vuonna 2025 työllisyydessä näkyy jo pientä kohenemista.

OP:n mukaan talouden riskit liittyvät suurimmaksi osaksi vientimarkkinoiden kehitykseen. Riskit lisääntyvät myös työmarkkinoilla, mikä johtuu muun muassa rakennusalan heikosta tilanteesta.

OP myös näkee, että kiristynyt tilanne työmarkkinoilla ja siitä johtuvat lakot voivat painaa taloutta alas ainakin tilapäisesti.

Lue myös:

    Uusimmat