Poliisi epäilee: Loukkaantunut ravihevonen pakotettiin juoksemaan – piti lopettaa heti kisan jälkeen

Oulun poliisi tutkii epäiltyä eläinsuojelurikosta raveissa. Poliisi epäilee, että pahoin loukkaantunut ravihevonen pakotettiin juoksemaan kisa loppuun Oulun raveissa 9. tammikuuta. 

Viisivuotias suomenhevonen jouduttiin lopettamaan heti kisan jälkeen. Eläimeltä oli katkennut koukistajajänne vasemmasta etujalasta. Poliisi epäilee, että hevonen loukkasi jalkansa jo lähdössä. 

– Hevonen ontui ja vuoti verta 2100 metrin kilpailumatkan. Meillä on siitä kuvia käytössä, kertoi rikoskomisario Nina Similä Oulun poliisista STT:lle. 

Rikosilmoituksen asiasta teki hevosen omistaja. Similä kertoo, että tutkittavana on muun muassa ohjastajan ja ravien tuomariston toiminta. 

– Luonnollisesti ohjastaja on tässä suurimmin tapetilla. Hän on se henkilö, jonka olisi pitänyt huomata, että hevonen on loukkaantunut. 

Hippos: Sääntöjä ei rikottu 

Raviurheilun keskusjärjestön Hippoksen sääntövaliokunta katsoi kuun alussa, ettei tilanteessa rikottu ravikilpailusääntöjä. Se päätyi kuitenkin tekemään sääntöihin lisäyksen, jonka mukaan ohjastaja on velvollinen keskeyttämään, jos hevosessa näkyy selvää väsymystä tai vahingon merkkejä. 

Aiemmin säännöissä on lukenut, että hevosella on pyrittävä voittoon tai parhaaseen mahdolliseen sijoitukseen, ellei selvää väsymystä tai vahingon merkkejä ole havaittavissa. 

– Eli ohjastajan vastuuta lisättiin. Lisäämme myös ohjastajien koulutusta siitä, miten hevosen kilpailukuntoisuutta arvioidaan, kertoo Hippoksen johtava eläinlääkäri Katja Hautala

Hippos arvioi tilannetta uudelleen, kun tapauksesta on saatu viranomaispäätös. 

– Emme missään nimessä hyväksy mitään eläinsuojelulain vastaista toimintaa. Jos viranomaiset toteavat, että kilpailutoimintamme yhteydessä on rikottu eläinsuojelulakia, se johtaa ehdottomasti jatkoseuraamuksiin. 

Muutamia tapauksia vuodessa 

Hautala on nähnyt videon raveista. 

– Alussa loukkaantunut hevonen laukkaa jonkin matkaa, ja kun laukka otetaan alas, se ontuu selvästi. Kun hevonen tulee seuraavan kerran kuviin, sen ravi on jo aika hyvää eikä voimakasta ontumaa näy. Kilpailun loppupuolella se alkaa voimakkaammin ontua, Hautala kertoo. 

Hautalan arvion mukaan ohjastaja ei kuitenkaan "ajamalla ajanut" hevosta maaliin. 

– Kun hevonen alkaa loppuvaiheessa taas voimakkaammin ontua, se on ainakin videon perusteella niin kaukana tallialueelta, että ohjastajan saattoi olla vaikea arvioida, olisiko se kannattanut kääntää ympäri vai antaa tulla hissun kissun maaliin. 

Tapaukset, joissa hevonen joudutaan raveissa loukkaantumisen takia lopettamaan, ovat hyvin harvinaisia. Hautala arvioi, että niitä sattuu yksi tai kaksi vuodessa. 

Kilpailueläinlääkäri tarkkailee hevosia aina ennen lähtöä ja poistaa hevosen lähdöstä, jos sen liikkeessä on ongelmia.  

Lue myös:

    Uusimmat