PM-monten synkkä saldo: luita poikki kahdelta hevoselta

Turun Pohjoismaiden mestaruusravien lauantaipäivän uutuus oli lämminveristen avoin montelähtö, jonka päätteeksi yhden hevosen ura loppui ja kaksi muuta joutui pitkälle sairauslomalle.

Juha Utalan valmentama Bullo Citrullo kilpaili raviratsastuksessa Turun Toto76-raveissa lauantaina 16.9. ja sijoittui viidenneksi.

– Yleensä loppusuoralla hevonen on saanut parhaan vauhtinsa päälle, mutta silloin se oli vähän tasainen, Utala muistelee.

Syy 9-vuotiaan lämminveriruunan vaisuuteen selvisi heti varikkoalueella.

– Vasen takajalka suorastaan roikkui ilmassa. Myöhemmin tutkimuksissa kävi ilmi että sieltä oli mennyt sekä hankositeet että puikkoluut irti ja poikki. Se jäi auttamatta uran viimeiseksi kilpailuksi, valmentaja toteaa.

– Rata oli huono ja liukas, ja jotain häirintääkin oli ollut niin että tuli sivusuuntaista väistöliikettä. Vaikea sitä on silti sormella suoraan osoittaa mikä oli sitten lopullinen syy. Tosi kurja juttu, kun hevonen oli niin mukava, elämäniloinen ja tervekin vielä.

Kaikki on auki

Puikkoluut vaurioituivat puolestaan etujalasta 10-vuotiaalla lämminveriruunalla Landers Powerilla.

– Hevonen kävi starttitilanteessa tosi kuumana, ryntäsi lähtöautoa päin ja törmäsi siivekkeeseen. Se liukastui ja kompuroi niin että kuski oli ihan vähällä pudota kyydistä, valmentaja Päivi Sirviö kertaa.

– Starttipäivänä en vielä huomannut mitään erikoista, kun kylmäsin jalat paikanpäällä ja illalla kotona hoidin hevosen läpi. Sunnuntaiaamuna puikkoluun päähän oli ilmestynyt kyhmy, joka kertoi että kaikki ei ole kunnossa.

Eläinlääkärin ensimmäisen tutkimuksen perusteella toinen puikkoluu on poikki ja toinen lievemmin vaurioitunut. Niinpä Landers Power viettää seuraavat kuusi viikkoa vain leväten ja tarhassa jaloitellen. Lisäksi etujalkaa hoidetaan huippukylmällä ja iilimadoilla.

– Turvotus on kyllä lähtenyt laskemaan ihan hyvin. Toivottavasti ultrassa näkisi sitten paremmassa valossa tilanteen kunhan käydään uudestaan lääkärissä. Tässä vaiheessa kaikki on ihan auki riippuen siitä että miten jalka lähtee luutumaan, Sirviö paljastaa.

– Tämänikäistä hevosta ei kyllä kovin helpolla lähdetä operoimaan. Takajalan hankositeen kanssa kuitenkin tehtiin hiljattain jo iso työ, eikä avoimelle tasolle palaaminen ole koskaan helppoa muutenkaan.

Vain kaksi ja puoli kuukautta sitten Landers Powerin tallikaverilta Hope’s Hunterilta murtui etupolvi kesken kilpailun Jämsässä.

– Tämä on tietysti raviurheilua eikä näille mahda mitään, mutta kyllä koville ottaa ja pahalta tuntuu. Juuri nyt on takki aika tyhjä.

Landers Powerin ura on vaakalaudalla. Turun startti oli ensimmäinen Toto-lähtö montessa – valtaosa uran kilpailuista on ollut kärrylähtöjä.

Suora yhteys sadejumaliin?

Kolmas Turussa loukkaantunut lämminveristen monten PM-kandidaatti on Tiger Ecus. Valmentaja Tom Erikssonin mukaan hevonen ei vaikuta vahingoittuneen kovin vakavasti.

– Käytiin se viime viikolla klinikalla läpi ja hoidettiin vähän sieltä täältä. Oikea etujalka otti eniten itseensä ja on aavistuksen turvonnut, mutta ei tunnu siltä että mitään olisi varsinaisesti rikki, valmentaja kuvailee.

– Ruuna on vielä toipilasvaiheessa, eikä meillä ole kiire minnekään. Toivossa eletään että ennen kenkäpakkoa ja hokkikelejä päästäisiin vielä radoille, mutta aika näyttää että miten lopulta käy.

Erikssonin mukaan Tiger Ecus kipeytyi erittäin todennäköisesti liukastuttuaan loppukaarteessa.

– Ennen rankkasadetta rata oli tosi huippukuntoinen, napakka pohja ja vähän pehmeää pinnassa. Juuri ennen montelähtöä vettä tuli vaan niin paljon ja niin nopeasti, että tottakai hienojakoinen pinta meni liejuiseksi, hän kuittaa.

– Ei siinä olisi ollut mitään tehtävissä, paitsi laittaa ravit seis ja portit kiinni kolmeksi tunniksi kunnes vesi olisi haihtunut ja imeytynyt. Tai sitten saada suora yhteys sadejumaliin, mutta siihen eivät kai papitkaan pysty tänä päivänä.

Turun ratamestari Mika Ahtiainen on samaa mieltä.

– Missään sääennusteissa ei ollut pienintäkään vihjettä, että vettä voisi tulla. Sitten taivas aukesi täysin puskista juuri ennen montelähtöä, hän harmittelee.

– Ei se tietenkään tehnyt radalle hyvää, kun se oli laitettu nopeaan kesäkuntoon. Siinä vaiheessa konstit olivat kuitenkin vähissä.

Tv-lähetykset: Ravit

    Ei tulevia TV-esityksiä

    Tässä lajissa ei ole tiedossa olevia TV-esityksiä seuraavan kolmen kuukauden aikana.

  • Katso lisää

Lue myös:

    Uusimmat