Kieltäytymispäiväkirja, karkkipäivä ja talousrajoitteet – muun muassa näillä konsteilla ovat kilot karisseet. Studio55.fi pyysi laihdutuksessa onnistuneita lukijoitaan jakamaan parhaat painonpudotusvinkkinsä.
"Oman kokemukseni mukaan paras keino laihtua on positiivisuuden kautta. En mieti syötyjä kaloreita, mutta pidän "kieltäytymispäiväkirjaa". Merkitsen siihen kaikki herkut - pienet ja suuret - jotka päivän mittaan jätän väliin.
Minulla ei ole koskaan huono omatunto repsahduksista, vaan saan tsemppiä upeista saavutuksista ja herkkujen syömättä jättämisestä. En voi olla tänään huonompi kuin eilen, ja näin tarjottu pulla jää syömättä ja saan kiitellä itseäni illalla upeaa listaani lukiessani!"
"Minulla on ikioma kirjaindieettini, nimittäin ÄLO -dieetti. Yhtä kuin Älä ota lisää -dieetti. Sillä laihduin vuoden aikana vajaan kilon kuukaudessa. Toki yritin myös syödä terveellisesti."
"Painonpudotukseni salaisuus on reilun tunnin kävely jokainen viikon arkipäivä, noin 5-6 kilometrin matka. Paino on pudonnut vajaassa vuodessa 10 kiloa."
"Kahtena päivänä viikosta söin pelkästään salaattia, muina päivinä ihan mitä vaan. Paino putosi kuin itsestään 9 kiloa noin kolmessa kuukaudessa."
"Olen onnistunut laihtumaan liikkumalla lastenlasten kanssa aina kun he vierailevat."
"Jätin piilokalorit pois, eli kaikki pikku napostelut ja sen sellaiset. Syön vain pöydän ääressä. En ota ohimennen vaikkapa paria rusinaa kulhosta tai juo suoraan tölkistä appelsiinimehua."
"Olen onnistunut pudottamaan painoa lisäämällä liikuntaa ja sitä myötä omaksumalla liikunnallisen elämäntavan. Liikunta ei varsinaisesti minua ole laihduttanut, vaan kaikki se aika, jolloin olen ollut poissa ruuan ja herkkujen ääreltä liikunnan myötä..."
"Vain vehnäjauhoja ja lisättyä sokeria välttämällä painoni putosi hitaasti ja tasaisesti. Kun mitään muuta ei tarvinnut välttää, ei tuoteselosteitakaan tarvinnut tämän vuoksi tutkia. Muut viljat jäivät ruokavalioon, kuten ruisleipä."
"Jätin pois sokerit ja viljat. Lisäsin pähkinöitä, mantelia ja maitotuotteita. Vaihdoin perunan lanttuun ja nauriiseen eli vähensin hiilihydraatteja tuntuvasti. Laihduin pysyvästi ja tehokkaasti ja helposti."
"En enää syönyt karkkia ja suklaata joka päivä, vaan siirryin "karkkipäivään" kerran viikossa."
"Kaalisoppadieetillä lähtee viikossa aina kolme kiloa jos sitä noudattaa tarkasti, mustaa kahvia olen kyllä juonut lisäksi!"
"Aloin liikkumisen lisäksi pitää ruokapäiväkirjaa. Netistä löytyi kalorit laskeva versio."
"Salaisuuteni ovat pitkät, 6-11,5 kilometrin pituiset päivittäiset kävelylenkit. Tammikuun alussa painoin 98 kiloa, nyt 84 kiloa. Vielä on työtä saada ainakin 10 kiloa pois."
"Haluan elää yhdessä pienten lastenlasteni kanssa vielä vuosia ja siksi onnistuin tällä kertaa laihtumisessa monen vuoden yrityksen jälkeen. Yksi hyvä keino on heittää pois vanhoja vaatteita ja ostaa pikkuisen liian tiukkoja. Makkarankuorivaikutelma alkaa ärsyttää ja on valmis tekemään työtä siitä päästäkseen. Useimmat ylipainoiset inhoavat vaateostoksilla käymistä, joten vähän vaikka tsemppaa mieluummin kuin lähtee ostamaan uutta vaatekertaa."
"Jätin viime keväänä herkut, limut, mehut, vehnän, lisäaineet pois ja olen laihtunut viisi kiloa. Lisäsin myös hyötyliikuntaa: kuljen töihin pyörällä tai kävellen, en käy lähimmässä kaupassa vaan valitsen hiukan kauempana olevan, käytän rappusia, teen kävely- ja juoksulenkkejä."
"Rahat loppuivat eikä ollut enää varaa herkutella. Kiloja meni 15."
"Laskin kaikki kalorit mitä söin ja join, ja laihduin 30 kiloa. Nyt en enää laske kaloreita, syön pääosin kasvisruokaa ja kävelen tunnin verran päivässä."
Lue myös Keventäjät: Näin kulutat rehkimättä jopa satoja kaloreita!
Uusimmat
-
06:07
Mediat: Yhdysvalloissa päästy alustavaan sopuun velkakaton nostamisesta
-
05:46
Venäjä iski jälleen Kiovaan, yksi ihminen kuollut ja kolme saanut vammoja
-
05:12
Yksi ihminen kuoli huoneistopalossa Varkaudessa, muut asukkaat evakuoitiin talosta
-
23:29
Poliisi ottanut kiinni yli 1500 Elokapina-liikkeen aktivistia Hollannissa – kymmeniä odottaa syytteet
-
23:03
Kimi Räikkönen sai vielä pitää F1-ennätyksensä – näin Max Verstappen riisti paalun Fernando Alonsolta
-
23:02
Aki Kaurismäen elokuva voittanut Cannesin elokuvajuhlien tuomaristopalkinnon
-
22:34
Charles Leclercille lähtöruuturangaistus Monacon GP:hen
-
22:22
Saksan sankari häkeltyi upeasta voittomaalistaan – "Pystyin hädin tuskin hengittämään"
-
22:16
Loton 2 000 000 euron potille ei voittajaa – tässä oikea rivi
-
22:13
200 miljoonan euron rankkarit! Luton nousee Valioliigaan hurjan trillerin päätteeksi
-
22:01
MM-kisoissa pamahti huikea jättipaukku – taustalla häärinyt Pekka Kangasalusta: "Vaikea löytää sanoja!"
-
21:48
Tutkijat sörkkivät koe-eläimen ”sonic hedgehog” -geeniä: Suomut muuttuivat höyheniksi
-
21:46
Yksi Suomen kansalainen pelaa MM-finaalissa – tämän toivomuksen hän välitti suomalaisille uroteon jälkeen
-
21:46
HJK kompastui sarjajumboon – tulokasvahti torjui IFK Mariehamnille pisteen
-
21:38
Riemu repesi Saksan pukukopissa, suomalaisluotsikin pisti tanssiksi – näin finaalipaikkaa juhlittiin
-
21:10
Jääkiekon MM-kisojen 2023 otteluohjelma, tv-lähetykset ja tulokset
-
21:05
Saksa historiallisesti MM-finaaliin! Takaa-ajo huipentui jatkoaikavoittoon
-
21:02
Näin taiteilijapari Krista Kosonen ja Antti J. Jokinen aikatauluttavat lapsiperhearkeaan: "Se on aikamoinen säätö ja sotku"
-
20:31
Eeva Lehtimäen kommentti: Maahanmuuttokriisistä hauraaseen sopuun – Säätytalo jatkaa kohti oikeistohallitusta
-
20:23
Hetkinen! Tv-ohjaajalta täpärä pelastus suomalaisten kiekkokatsojien pyllistysaikeisiin
-
Lataa lisää