"Onnistuminen on raa'an työn takana"
Aivoinfarktin kokenut Marja korostaa, että potilaan kuntoutumisessa vaikuttaa ratkaisevasti kolme asiaa: oma motivaatio, läheiset ihmiset sekä vertaisryhmä.
Kuntoutumisen vaikeus tuli Marjalle yllätyksenä. Marja haluaakin kiinnittää huomiota kuntoutuspuoleen aivoverenkiertohäiriöistä puhuttaessa.
− Sitä luulee, että lääketiede pystyy tekemään mitä vain. Ihminen ajattelee helposti, että kuntoutus on passiivista. Että istutaan jossain isossa laitteessa, joka vääntää ja kääntää edestakaisin.
Todellisuus on toinen. Kaikki on tehtävä itse.
− Onnistuminen on raa'an työn takana. Siihen tarvitaan sekä oma motivaatio että ihmiset, jotka tietävät, mitä tehdä, Marja painottaa.
Marjan kuntoutumisessa oli mukana kattava ammattilaisten joukko: neurologi, fysioterapeutti, neuropsykologi, toimintaterapeutti, puheterapeutti sekä omahoitaja.
− Halvaustila on periaatteessa pysyvä. Aivoperäisessä halvauksessa potilasta voidaan kuitenkin kuntouttaa sillä periaatteella, että aivot pystyvät muodostamaan uusia reittejä ja verkostoja.
Sairastunut tarvitsee tukea
Marja on kiitollinen perheelleen, joka kesti osaltaan kuntoutumisen tuomat paineet. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita.
− Sairastuneelle ihmiselle läheinen on kuin peili. Kun hänestä näkee hyväksynnän, saa voimaa omaan toipumiseen.
− Se, että olisin lähtenyt kuntoutumaan yksin ilman järjestelmää, ei olisi riittänyt. Mutta myöskään pelkkä järjestelmä itsessään ei riitä, Marja kertoo kokemuksensa myötä.
Motivaatio ajoi onnistumiseen
Tärkein motivaation lähde kuntoutumiseen syntyi Marjan kohdalla omasta päästä. Oivalluksen laukaisi kotiinpaluu kaksi kuukautta aivoinfarktin jälkeen.
− Kotiutuminen oli hirveä shokki. Eihän minun kotiani ole suunniteltu pyörätuolille. Yhtäkkiä oli opeteltava pärjäämään uudella tavalla.
Kun ammattilaiset tulivat kartoittamaan kodin vaatimia muutostöitä, Marja iski jarrut pohjaan. Taloon oli hetki sitten remontoitu unelmakeittiö. Yhtäkkiä Marjalle sanottiin, että kaikki pitäisi muuttaa kuntoutujalle sopivaksi.
− Sanoin, että mitään ei lähdetä muuttamaan. Minun kotiini ei saa kukaan tulla ronkkimaan, Marja älähti sisuuntuneena.
Koti säilyi entisellään, ja kuntoutuksen tavoitteeksi muodostui se, että Marja pystyy pärjäämään omassa kodissaan sellaisena kuin se on.
− Tästä tuli tärkein motivaationi. Kaikille sama ratkaisu ei sovi, mutta omalla kohdallani tajusin, että minulla oli edellytykset pärjäämiseen, jos teen lujasti töitä.
Studio55/Jenni Kokkonen
Uusimmat
-
20:11
Matkustajan laukusta löytyi ladattu ase lentokentällä Yhdysvalloissa – miehen syyttävä sormi osoitti välittömästi kotiin päin
-
20:01
25-vuotias Pavel saattaa nousta Wagnerin johtoon – kuvattiin isänsä Jevgeni Prigozhinin haudalla
-
20:00
Salkkareissa dramaattinen kohtaus – hahmo jää auton alle
-
19:53
"Mistä se menee?" – Tappara-vahti ei voinut kuin seurata hölmistyneenä
-
19:45
Tässä on tiistain Mestarien liiga -kattaus – konsertin pilaaman pelinurmen kunto hämmästyttää: "Nyt pitää hoitaa hommat paremmin!"
-
19:40
Ruoan hinta lähtee laskuun – nämä tuoteryhmät halpenevat
-
19:18
Keskiviikkona huonot ajokelit – nyt tarkkana liikenteessä!
-
19:08
Kyhmyjoutsen vastusti poliisin käskyjä Helsingissä – video näyttää, miten neuvottelutilanne ratkesi
-
19:02
Britney Spearsin veitsivideot saivat aikaan yllättävän ilmiön, joka auttoi talousvaikeuksien kanssa paininutta rekvisiittaliikettä
-
19:01
Anita kärsi kummankin raskautensa aikana äärimmäisestä raskauspahoinvoinnista: "Se oli maanpäällinen helvetti"
-
18:56
Ukrainan turvallisuuspalvelu kertoo murtaneensa venäläisen vakoiluringin – MTV seuraa sotaa
-
18:55
Rikosseuraamuslaitos haluaa lapsivangit pois vankiloista – "Syytä selvittää"
-
18:41
Katujengit hyödyntävät sosiaalista mediaa – väkivaltavideot voivat tuoda mainetta ja kunniaa tietyissä piireissä
-
18:35
Näistä lähtökohdista gallupien ykkönen eli Pekka Haavisto starttaa presidenttikampanjansa: "Kestokakkonen"
-
18:19
Hunter Biden kiisti syytteet aserikoksista oikeudessa
-
18:17
Rukan maailmancup-viikonloppuun tehtiin historiallinen muutos
-
18:15
Sieppaaja nappasi New Yorkissa pyöräilleen Charlotten, 9 – perheen painajainen päättyi lunnasvaatimuksesta löytyneen sormenjäljen ansiosta
-
18:01
TTK-yleisö buuasi toistamiseen tuomaripisteille – Jorma Uotinen kertoo mielipiteensä
-
18:00
Kokoomuksen entinen kansanedustaja Jaana Pelkonen johtaa Pekka Haaviston vaalikampanjaa tukevaa valtuuskuntaa
-
17:48
Trumpin kannattajilta hämmentävä reaktio sankarinsa syytteisiin – Risto E.J. Penttilä: "Tulee mieleen kultti"
-
Lataa lisää