Onnea, Robin! Suosikkilaulaja täytti vuosia – julkaisi paljonpuhuvan päivityksen

Laulaja Robin Packalentäyttää tänään 23 vuotta.

Robin oli vain 13-vuotias julkaistessaan supersuosituksi hitiksi nousseen Frontside Ollien alkuvuodesta 2012. Synttäreiden kunniaksi Robin julkaisin Instagramissa kuvan, jossa hän leikkaa täytekakkua ja muistelee samalla uransa alkua ja ensimmäistä isoa tv-haastattelua.

– En ole koskaan välittänyt iästäni, mutta tänään herätessäni mielessäni oli yksi asia. Vuosikymmen on ollut tosi hyvä siitä lähtien, kun tulin mukaan isoon ja pelottavaan musiikkibisnekseen singlelläni. Kaikki tapahtui tosi äkkiä. Meni muutama päivä, kun olin jo isossa tvhaastattelussa.

Robin kirjoittaa, että 13-vuotiaana et tiedä, miten tuollaisessa tilanteessa pitäisi olla.

– Ennen lähetystä olin todella hermona, mutta vanhempani antoivat neuvon, että ole vain oma itsesi ja puhu asioista, joista muutenkin puhut. Tuon kuultuani en ollut enää hermostunut. Tiesin, mitä tehdä ja se toimi. Tuota en tule koskaan muuttamaan. Kiitos tästä vuosikymmenestä.

Korona-aika on myös vaikuttanut monien artistien tapaan myös Robiniin.

– Keikat on aika iso osa siitä, mitä teemme normaalisti. Kun sitä ei ole ollut, on omalla tavallaan myös ahdistanut se, ettei ole päässyt toteuttamaan itseään miten normaalisti, Robin kertoi toukokuussa Kultainen Venla -gaalassa.

Lue myös:

    Uusimmat