Onko sukupuolisensitiivisyys uusi normi kasvatuksessa? Näin asiantuntija vastaa: "Ainoastaan voitettavaa"

Asiantuntijan mukaan väärää tietoa levitetään sekä tahallisesti että tahattomasti.

Seta ry:n nuorisopoliittisen vaikuttamisen asiantuntija Lotte Telakiven mukaan sukupuolisensitiivisyys on ollut viime vuosina tapetilla valtakunnallisessa keskustelussa. Aihetta värittää edelleen faktatiedon lisäksi sekä tahallinen että tahaton väärinymmärrysten ylläpito.

Esimerkiksi sana sukupuolineutraalius on nykytiedon valossa jo vanhentunut käsite.

– Nykyään puhutaan sukupuolitietoisuudesta tai sukupuolisensitiivisyydestä. Kyse on siitä, että ketään ei kielletä olemasta sitä sukupuolta, mitä on. Tytöt saavat olla tyttöjä ja pojat poikia, mutta ymmärretään, että on myös muita, Telakivi sanoo MTV Uutiset Livessä.

– Jokainen lapsi haluaa tulla nähdyksi ja arvostetuksi omana itsenään ja siitä tässä on kyse. Tässä on ainoastaan voitettavaa niin enemmistölle kuin vähemmistöillekin. 

Samalla Telakivi korostaa, että lapsi ei ole vain sukupuolensa stereotypinen edustaja.

– Sukupuoli on yksi osa häntä ja hän voi ilmentää ja ilmaista sitä omalle itselleen ominaisella tavalla. 

Katso koko haastattelu yllä olevalta videolta!

Katso myös: Ella Rosti ja Susanna Silvander-Rosti törmäsivät muskarissa ilmiöön, jonka he ajattelivat olevan jo historiaa. 



Lue myös:

    Uusimmat