Onko saunasi valmis jouluun? Näin varmistat hyvät löylyt

Joulu ilman saunomista ei ole monen suomalaisen – varsinkaan miehen – mielestä joulu ollenkaan, selviää saunayhtiö Harvian teettämästä kyselystä. Lue niksit, joilla varmistat hyvät löylyt aatoksi.

Vain viidennes suomalaisista ei sauno jouluaattona. Harvian kyselyssä puolet miehistä kertoi harmistuvansa, ellei pääse joulusaunaan. Kaikkein intohimoisimmin joulusaunomiseen suhtautuivat alle 25-vuotiaat miehet. Heistä 80 prosenttia ei ole mielissään, jos joululöylyt jäävät ottamatta, ja 60 prosenttia kokee jouluaaton olevan peräti pilalla ilman saunaa.

– Sauna on tärkeä osa suomalaisuutta. Vaikka ajat muuttuvat, joulusauna pysyy keskeisenä osana suomalaisten tyyliä viettää vuoden rakastetuinta juhlaa, Harvian markkinointipäällikkö Jussi Valkonen pohtii.

Naiset eivät suhtautuneet joulusaunaan yhtä intohimoisesti. Useampi kuin joka toinen nainen kertoi, ettei erityisemmin tarvitse joulusaunaa.

Suurin osa suomalaisista saunoo jouluna omassa kodissa. Joka viides saunoo sukulaisilla ja joka kymmenes taloyhtiön yleisellä joulusaunavuorolla tai mökillä.

– Suomessa on maailman suurin saunatiheys. Meillä on viisi miljoonaa ihmistä ja noin kolme miljoonaa saunaa. Sauna siis löytyy erittäin suurella todennäköisyydellä, viettää joulun sitten missä tahansa kotimaassa, Valkonen toteaa.

Joulusaunakyselyyn vastasi yhteensä 1041 suomalaista, joista miehiä oli 546 ja naisia 495.

Näin varmistat hyvät löylyt jouluna

1. Tarkista puukiukaan arinan kunto.

2. Vaihda vääntynyt tai halkeillut arina ennen jouluaattoa.

3. Tarkista kiuaskivien kunto lyömällä niitä yhteen. Jos ne murenevat tai lohkeilevat, kivet on syytä vaihtaa.

4. Tarkista myös kiuaskivien väri. Jos väri on muuttunut, on kivien vaihtamisen aika.

5. Pese sauna ja muista riittävän pitkä lämmitysaika. Rentouttava joulusauna on valmis!

Lähde: Harvia

Katso, miten saunamajuri lämmittää saunan – mikä on tärkeintä sytytyksessä?

Huomenta Suomessa päästiin seuraamaan, miten saunaravintola Löylyn saunat lämpenivät juhannusaaton aattona vuonna 2017 itse saunamajurin toimesta.

Saunamajurin vinkit saunan lämmittämiseen 6:30

Lue myös:

    Uusimmat