Onko ritarillisuus kuollut? Näin ensitreffeillä tulisi maksaa

Vanhanaikaisissa kosintamenoissa menestyi ritarin elkeet omaava mies. Elävätkö vuosisatojen takaiset tavat vielä nykypäivän treffikulttuurissa? Kumpi sukupuoli kustantaa illallisaterian – vai menevätkö kulut puoliksi?

Vanhanaikainen ritarillisuus elää ja voi hyvin, paljastaa uusi tutkimus Daily Mailin mukaan. Tutkimuksessa todettiin, että vuosikymmenten mittaisista sukupuolten välisistä tasa-arvotaisteluista huolimatta suurin osa miehistä edelleen maksaa kulut ensitreffeillä – ja myös sitä seuraavilla.

Yli puolet daameista kuitenkin vähintäänkin tarjoutui maksamaan treffikustannukset, mutta 39 prosenttia heistä salaa toivoi, että heidän kavaljeerinsa torjuisi ehdotuksen.

Nainenkin osallistumaan

Tutkimukseen osallistui 17 000 yhdysvaltalaista miestä ja naista. 84 prosenttia miehistä ja 58 prosenttia naisista kertoi miehen edelleen tavallisimmin maksavan laskun, vaikka pari olisi jo ollut yhdessä jonkin aikaa.

Lähes kaksi kolmasosaa miehistä oli kuitenkin sitä mieltä, että naisten tulisi osallistua laskuun jotenkin. Naisista 44 prosenttia tunsi olonsa loukatuksi kun näin ehdotettiin.

Vaikka kolme neljäsosaa miehistä tunsi syyllisyyttä hyväksyessään naisen maksavan, 44 prosenttia kertoi lopettavansa naisen tapailun, jos tämä ei ikinä tarjoutuisi maksamaan kuluja.

Vaikka miehet maksoivat suuremman osan kuluista, oli 40 prosenttia pareista yhtä mieltä siitä, että deittikulut piti ainakin osittain jakaa ensimmäisen kuukauden aikana. Lähes kolme neljästä vastasi jakaneensa kuluja ensimmäisen kuuden kuukauden tapailun aikana.

Tavat juurtuneita

Tutkimusta johtanut apulaisprofessori ja tohtori David Frederick Chapmanin yliopistosta Kaliforniasta sanoi tutkimustulosten osoittavan, että perinteet miesten ja naisten välisissä suhteissa ovat tiukkaan juurtuneita nykypäivän tasa-arvosta huolimatta.

Perinteiseen ritarillisuuteen on kuulunut, että treffeillä mies maksaa, kun taas tasa-arvoisemmassa aatteessa sukupuolen ei pitäisi määrätä sitä, kumpi pariskunnasta kustantaa huvitukset.

Tohtori Frederick lisää, että noin 20-vuotiaat nuoret naiset ja miehet jakoivat kulut useimmin tasan, mutta huomauttaa ritarillisuuden ilmiön olevan muutoin voimissaan. Ritarillisuutta esiintyi eri ihmisryhmissä ikiin, palkkatuloihin tai koulutukseen katsomatta. Lopputulos: historiallinen ritarillisuus ja miehen kohtelias esiintyminen mahdollisena perheenelättäjänä elää yhä.

Lue myös:

(MTV LIFESTYLE)

Lue myös:

    Uusimmat